Seitsemäs risti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1962

Teosarvio

Seitsemäs risti on sodanjälkeisen Saksan tunnetuimpia romaaneja. Tosin se ilmestyi jo sodan aikana, ensi kerran New Yorkissa, ja Saksassa vasta sodan jälkeen. Syy on selvä: se on vavahduttava kuvaus Kolmannen valtakunnan keskitysleireistä ja seitsemän vangin epätoivoisesta ja jännittävästä pakoyrityksestä. Luonnollisesti romaanin tendenssi on kiihkeästi natsivastainen, mutta samalla se on voimakas vetoomus inhimillisyyden puolesta. Anna Seghers on taitava ja jäntevä kertoja, jonka romaani tosin on tullut Suomeen suhteellisen myöhään. Meikäläinenkin lukijakunta lienee näet jo turtunut keskitysleirikuvauksiin, niitä kun on ehtinyt ilmestyä jo melkoinen rivi.