Syvärin sissit

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1979

Teosarvio

Vaikka tekijä tuskin on enempää kuin aikaisemmissakaan sotatarinoissaan halunnut ottaa kantaa, on tästä kirjasta tahattomasti muodostunut sodan hirvittävyyttä, tarkoituksettomuutta ja raakuutta kuvaava, jopa tästä syystä sodanvastaisen vaikutuksen tekevä teos. Kun kolmenkymmenenkolmen kaukopartiomiehen voimin lähdetään järjettömästi hakemaan vankia, jonka saamiseksi puolet hakijoista kuolee, kun jatkuvasti törmätään vihollisen aseistettuihin ryhmiin ja kun jokaisen sotilaan kuolema kuvataan yksityiskohtaisesti, on teho eittämätön. Kun vielä kertaalleen haavoittuneiden on uudelleen jouduttava tulelle alttiiksi ja jäsen jäseneltä silpouduttava hengiltä, lukija voi ainoastaan tulla yhteen johtopäätökseen, joka ei kuitenkaan liene sama, josta yrityksen toimeenpanijat tuolloin olivat vakuuttuneita. Kirja on raskasta luettavaa.