Kuloruoho

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1948

Teosarvio

Kertomus keski-ikäisestä virkanaisesta, joka on yksinäisyydessä kovettunut ja "kulottunut" ja käynyt hyvästä sydämestään huolimatta ympäristölleen hedelmättömäksi. Pienen lapsen syntymä, sen ja nuoren äidin avuttomuus avaa hänen sydämensä ja hän löytää yhteyden kanssaihmisiinsä. Ns. yhdenpäivän-romaani, psykologiselta kuljetukseltaan varma ja selkeä, vaikka hieman pitkäveteinen.

V. S.