Afrikkalainen iltapäivä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1978

Teosarvio

Juha Vakkuri on aikaisemmin julkaissut romaanin ja Afrikka-raportin. Kolmannessa teoksessaan hän yhdistää kummankin lajin aineksia tavalla, joka on kirjallisuudessamme harvinainen ja jo siksikin kannustettava mutta jolla on myös ongelmansa. Yleisen ja yksityisen suhdetta eritellessään Vakkuri käyttää keskushahmona suomalaista intellektuellia, sosiologi Risto Vaskimaata, joka parin vuoden ajan toimii yliopiston opettajana Afrikassa ja jossa tänä aikana tapahtuu murros niin henkilökohtaisella kuin poliittisellakin tasolla. Pulmana on se, että rehellisyyteen ja tarkkanäköisyyteen pyrkiessään Vakkuri mielestäni hajottaa Vaskimaansa liiankin rajusti kahtia: tämmöisen ihmisen olemassaoloon ei kaikin osin jaksa uskoa. Ihmissuhteissaan Vaskimaa on hiukan liian hölmö, Afrikka-analyysinsä suvereenisuudessa (jolla hän päihittää kuulun liberaalin tutkijan) hiukan liian ovela. Vakkuri jättää kuvaamatta tiet, joilla hän oivalluksiinsa päätyy, ja uhraa sen sijaan yllättävästi tilaa maailmanbestsellerit mieleen tuovalle seksuaalimenolle. Mutta vaikka Afrikkalaisesta iltapäivästä puuttuukin tasapainoa ja lopullista vakuuttavuutta, Vakkurin yritys käydä vetävällä tavalla käsiksi tärkeisiin asioihin on kumminkin virkistävä.