Vihreiltä niityiltä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1970

Teosarvio

Urpela, Seppo. Vihreiltä niityiltä. Novelleja.

Urpelan pienen kirjan halki tuntuu jännitys alkuperäisen ja järjestäytyneen, itsenäisyyden ja sopeutumisen, korven ja kaupungin välillä. Se alkaa ajasta, jolloin Pohjanmaata asutettiin ja kastettiin, ja sitä riittää nykyaikaiselle kaupunkityömaalle. Alkukantaisista miehistä joku lyö, joku osaa juonitella, joku tapetaan, jotakuta puijataan. Urpela käsittelee sekä työläisiä - niin jätkiä kuin rakennus- ja maatyöläisiä - että joutilaita ja pystyy kuulemaan heiltä myös voimallista puhetta; yleensäkin hän käyttää paljon vuorosanoja ja on valpas aistimaan huumorin ja salaivan. Ulkonaiset mittasuhteet Urpela jättää suppeiksi ja kertomuksensa lyhyiksi. Hänen voimiensa todellisesta määrästä ei vielä saa käsitystä. Toisaalta on näkyvissä selvää sommittelua ja tyylittelyä, toisaalta Urpela tyytyy sutkauttelemaan.