Surullisen miehen testamentti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1986

Teosarvio

Viihdeviikarit Oy on kiinnostava kioskikirjakustantamo. joka on tavallista kunnianhimoisemmin pyrkinyt julkaisemaan huokeassa asussa niin jo tunnettujen ja arvostettujen tekijöiden (kuten John Dickson Carrin, Ellery Queenin ja Josephine Teyn) kuin uusienkin nimien dekkareita ja jännäreitä. Ne kaksi kirjaa, jotka olen sattunut saamaan arvosteltavaksi tähän Akl:n numeroon eivät valitettavasti kuulu kustantamon laatutuotteisiin. Warren Murphy toistelee yksityisetsiväkliseitä melkeinpä oppikirjamaisesti ja siis perin kuivasti. En pysty ymmärtämään, miten tämä kirja on voinut saada yhdysvaltalaisen Edgar-palkinnon, kuten kannessa kerrotaan. Vaikka sen kieli maistuisi englanniksi miltä, ei itse tarinassa ole minkäänmoista vetoa.