Kurki-Suonio, Kaarle

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän saamat palkinnot

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Kirjailijan omat sanat

Merkitykset ovat ensin. Tutkimalla saa selville. (Fysiikan opettajien koulutuksen kaksi mottoa, opetuksen periaatetta, joilla on minulle myös syvempi, kaikkialle ulottuva elämänkatsomuksellinen merkitys.)

Elämäkertatietoa

Ylioppilas 1950, valmistuin keväällä 1954 Helsingin Yliopistosta matematiikka pääaineena, toimin fysiikan laitoksen assistenttina 1.9.1954 alkaen, puolustin matemaattisen kristallografian alaan kuuluvaa fysiikan väitöskirjaani vuonna 1959,opiskelin pohjoismaisessa tutkimuslaitoksessa NORDITAssa, Tanskassa 1960–62, sain nimityksen teoreettisen fysiikan dosentiksi 13.4.1964, olin Valtion luonnontieteellisen toimikunnan nuorempi tutkija 1.5.1965–9, sain nimityksen fysiikan apulaisprofessoriksi, opetusalana kiinteän olomuodon fysiikka, 31.3.1969 ja fysiikan ylimääräiseksi professoriksi, opetusalana ”opettajien fysiikan opetus” 1.1.1973, virka muuttui varsinaiseksi professuuriksi 1.9.1977. Siirryin eläkkeelle virkamieslainsäädännön vaatimassa iässä 1.2.1998.

Luottamustehtävät ja jäsenyydet:

Suomen Akatemian luonnontieteellinen toimikunta:– jäsen 11.12.1970 – 31.1.1974, Suomen Standardisoimisliitto SFS:SI komitea 1973–75, Mittayksikkökomitea 1976–
Opetusministeriö: Lukion opetussuunnitelmatoimikunnan fysiikan työryhmän pj. 1976–81. Suomen Fyysikkoseura: vpj. 1963–4, pj. 1965–6. Euroopan fyysikkoseura: jäsen 1981–. Opettajien Matematiikan, Fysiikan Ja Kemian Valtakunnallinen Tutkijakoulu: johtaja 1995­–8. Lauttasaaren seurakunta: Kirkkoneuvoston jäsen 1968–78. Helsingin ev. lut. seurakunnat: Kirkkovaltuutettu 1971–78. Kristallografian kansainvälinen Unioni IUCr: Suomen kansalliskomitean jäsen 1973–77, pj. 1977–99. Charge Spin and Momentum Density -comission jäsen 1972–8, pj. 1978-81. Unionin pääsihteeri-varainhoitaja 1981–87. Logo-komiten pj. 1987–8. Statutes –työryhmän jäsen 1993–4. European Crystallographic Committee. jäsen Suomen edustajana 1972–93.
Korkeakoulujen professoriliitto: perustajajäsen 1969–. Helsingin yliopiston alaosaston vpj. 1975–6. Tutkijoiden ja kansanedustajien seura TUTKAS. jäsen 1970– Kristillisen kulttuurin liitto. Hallituksen jäsen 1970–5. Oppikirjantekijät ry. jäsen 1980–6. Suomen tietokirjailijat ry. jäsen 1986–
Matematiikan ja luonnontieteiden opetuksen tutkimusseura. jäsen 1987–. kunniajäsen 10.10.2003– Luonnonfilosofian seura. perustajajäsen 16.02.1989–
Tiedeopetusyhdistys ry:n kunniajäsen 1991– Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry.: kunniajäsen 4.6.1995– Mat. aineiden opiskelijoiden tiedekuntajärjestö Limes ry.: kunniajäsen 2006– Arkhimedes aikakauslehti: fysiikan toimittaja 1970–87, varapäätoimittaja 1973–87. Dimensio: neuvottelukunnan j. 1985– Physica Fennica: päätoimittaja 1974–76. Physica Scripta, Associate Editor, valtuuskunnan j. 1976. European Journal of Physics: toimituskunnan ja työvaliokunnan j. 1979–83.

Myönnetyt kirjallisuuteen liittyvät palkinnot:

Vuoden 1989 Weilin+Göösin kirjallisuuspalkinto 1990
Oppikirjailijapalkinto Suomen tietokirjailijat ry 2012

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Keskeiset julkaisut:
Lukion fysiikan oppikirjasarjat
– Kvantti 1 1982, 2 1983, 3a 1984, 3b 1985 Weilin & Göös
– Galilei 1 1994, 2 1994, 3 1995, 4 1995, 5 1995, 6 1996, 7 1996, 8 1996
opettajan oppaineen 1995­–2002. WSOY
Yliopiston fysiikan oppikirjoja:
– Matemaattiset apuneuvot. Limes ry. 1966, 1990.
– Vuorovaikuttavat kappaleet mekaniikan perusteet. K. K.-S. & Riitta Kurki-Suonio. Limes ry., Helsinki, 1990
– Vuorovaikutuksista kenttiin sähkömagnetismin perusteet. K.K-S. & Riitta Kurki-Suonio. Limes ry., Helsinki, 1989
– Aaltoliikkeestä dualismiin. K. K-S. & Riitta Kurki-Suonio. Limes ry., Helsinki, 1991
– Fysiikan merkitykset ja rakenteet. K. K S. & Riitta Kurki-Suonio. Limes ry., Helsinki, 1994
– Ajatuksia fysiikasta ja todellisuudesta. Kirjassa "Kohti uutta todellisuuskäsitystä". Yliopistopaino, Helsinki 1990, 77–88.
– Empiirinen käsitteenmuodostus fysiikassa. K. K S. & Riitta Kurki-Suonio. Kirjassa ”Tieteen teitä”. Toim. Agnes Airola, Urho Ketvel, K. V. Laurikainen, Simo Liukkonen ja Jussi Rastas. Yliopistopaino. Helsinki 1992
– Ajatuksia didaktisesta fysiikasta. Kaarle ja Riitta Kurki-Suonio. Kirjassa "Tuulta purjeisiin". Toim. Jari Lavonen ja Matti Erätuuli. Atena Kustannus. Jyväskylä, 1998.
– Modernin fysiikan perushahmojen synty. Kirjassa ”Luonnontieteen haaste filosofialle ja teologialle”. Toim. Seppo Laurema & Olli Hallamaa. Helsingin yliopiston systemaattisen teologian laitoksen julkaisuja 17. Luther-Agricola-seura. Helsinki. 2001.
– Principles Supporting the Perceptional Teaching of Physics: A “Practical Teaching Philosophy”. Science & Education (2011).
– Concepts as Gestalts in Physics Teacher Education. Gestalt Theory (2013). Vol. 35, No.1, 59-76.
– DISCUSSIONS WITH K. V. LAURIKAINEN. “Science has its limits”. Kirjassa K. V. Laurikainen. The Finnish Society for Natural Philosophy 25 Years. Toim. Juha Samela and Avril Styrman. Luonnonfilosofian seuran julkaisuja.


Oppikirjoissani, kuten didaktisen fysiikan ammatillisissa artikkeleissani, lähtökohtana on ollut pyrkimys rakentaa käsitteellistä ymmärrystä empirian eli havaintojen ja kokeellisuuden avulla hahmottuvista merkityksistä. Kokemukseni ylipiston fysiikan valintakokeiden järjestäjänä aina assistenttikaudeltani alkaen sekä fysiikan opiskelijoista yliopistossa olivat osoittaneet minulle ”kaavataudin” yhdeksi fysiikanopetuksen suurimpia ongelmia. Fysiikan opetus oli ilmeisesti keskittynyt muodolliseen laskennalliseen puoleen ja laiminlyönyt käsitteiden empiiristen merkitykset.
Toisena perusteemana tässä opetuksellisessa kirjoittelussa on ollut fysiikan merkitys osana inhimillisen kulttuurin kokonaisuutta, jonka esitin virkaanastujaisesitelmässäni ”Fysiikan merkitys yleissivistykselle” ohjelmajulistuksenani. Sen vaikutus oppikirjatuotantooni ilmenee eri tiedonalojen ja oppiaineiden välisten yhteyksien korostuksena.
Lukion ensimmäinen oppikirjasarja, Kvantti, etsi ratkaisuja empiiristen merkitysten puutteen ongelmaan, ja pyrki lähestymään käsitteitä kokeellisuuden kautta. Sen ja samanaikaisen yliopiston peruskurssien oppikirjojen laadinnan yhteydessä vähitellen selkeni ongelman prosessuaalinen luonne, jota kautta myös alkoivat mahdollisuudet toteuttaa tämän prosessuaalisuuden edellyttämiä vaiheita fysiikan opetuksessa. Toinen oppikirjasarja, Galilei, jo toteuttaa näitä mahdollisuuksia, joita sarjan opettajan oppaat pyrkivät avaamaan.

Tässä yhteydessä nousivat esiin fysiikan kielenkäytön suuret ongelmat. Empiiristen merkitysten kautta lähestyminen edellytti lähes kokonaan ”uuden fysiikan kielen” rakentamista. ”Kvantti”-sarjan merkitystä fysiikan uuden kielenkäytön avaajana en ollut osannut niinkään ajatella, ennen kuin opettajilta saamani palaute kiinnitti siihen huomiota. Fysiikan kielenkäytön ongelmista kirjoitin sitten oman lukunsa fysiikanopetuksen perusteokseemme ”Fysiikan merkitykset ja rakenteet”, joka monilta kohdin edelleen vastaa käsityksiäni fysiikan opetuksesta. Fysiikka luonnosta puhumisen kielenä on empirialähtöisen hahmottavan lähestymisen keskeisiä perusajatuksia.
Empiirisen käsitteenmuodostuksen ”opetusfilosofia” oli lähtökohta jäähyväisluennolleni ”Tuotteet ja prosessit”, jonka tarkoitin eräänlaiseksi testamentikseni jälkeeni tuleville fysiikan opettajille. Sitä olen sittemmin purkanut lähemmin tuotantoni (toistaiseksi) viimeisissä artikkeleissa, joita itse pidän tuotantoni tärkeimpinä.

Tekstinäyte

Sovittamaton ristiriita

Prosessin ja tuotteen ristiriita on sekä tieteen että taiteen syvin ja sovittamattomin ristiriita. Se on tavoitteen ja mahdollisuuksien, rajattoman ja rajallisen, äärettömän ja äärellisen, ja lopulta etiikan ja kaupallisuuden ristiriita, joka usein konkretisoituu luovan yksilön ristiriidaksi hallinnon kanssa.
En tiedä, onko tämä luvallista tulkintaa, mutta kuulen tämän ahdistuksen äänen Otto Mannisen runossa
INCOGNITO.
Sen neljän säkeen hämmentävä abstraktisuus ja äärimmäinen tiiviys, jossa jokainen sana ja jokainen välimerkki on ladattu täyteen merkitystä, ovat aina kiehtoneet minua:
Kuolo taikka voiton palmu!
Luomisen pakko on elämän ja kuoleman kysymys. Kaikkesi on panoksena, kun tavoittelet täydellisyyden voittopalkintoa.
– Vastattihin vaivais-almu.
Nöyrry kerjäläiseksi! Hae stipendejä ja apurahoja. Pakota ääretön tavoitteesi pikkuprojektien ahtaisiin puitteisiin. Saat, mitä saat, jos saat.
Otti, kiitti. – Orjan suku!
Kiitollisena otat vastaan armopalat, mutta orja olet, pätkätyöläinen, jonka työltä kielletään jatkuvuuden oikeutus.
– Vaiko valta, valhepuku?
Mutta, eikö nöyryytys sittenkin kosketa vain pintaa. Sisimmässä elää arka vakaumus, että taistelu kohti tavoittamatonta täydellisyyttä on elämän syvin tarkoitus. Siinä luomisen prosessissa, lyhytnäköisten projektien kerjäläisen viitan kätkössä, on ihmisen aateluus, sen kaikki valta, voima ja kunnia.
Hallintoa, sen tehtävässä yhteiskunnan edustajana, sitoo ulkoinen etiikka, jonka ydin on tulosvastuu. Kaiken työn tulee keskittyä ”hyödyllisiin” projekteihin. Mutta sisäinen etiikka, joka palaa tutkijan tai taiteilijan sisimmässä täydellisen totuuden ja kauneuden vaatimuksena, intohimona kvaliteettiin1, velvoittaa yhtä lujasti ikuiseen prosessiin kohti saavuttamatonta. Näin tuotteen ja prosessin ristiriita merkitsee, että hallinto on sovittamattomassa ristiriidassa tieteen ja taiteen kanssa, joita sen tulisi hallita. Tämä on tiede- ja taidehallinnon paradoksi.
Hyvä ja paha.
Prosessin sisäisen ja ulkoisen etiikan ristiriidassa voi käydä niin kuin kävi Sibeliukselle.2 Kun vain täydellinen on hyvää, kaikki vajavainen on pahaa. Prosessi tavoittelee hyvää, mutta voi tuottaa vain pahaa. Taiteen sisäinen etiikka teki hänelle lopulta mahdottomaksi sen pahan toteuttamisen, mitä tuotteen epätäydellisyys merkitsi.
Raamatun kertomus hyvän ja pahan tiedon puusta lävistää ongelman ytimen. Ajattelemme helposti, että tieto on hyvää tai pahaa. Sitten huomaamme, että kaikki tieto on sekä hyvää että pahaa. Raamattu ei puhukaan hyvästä ja pahasta tiedosta vaan hyvän ja pahan tiedosta. Maistettuani siitä puusta, tiedän sisimmässäni, mikä on hyvää ja mikä on pahaa. Tämä tietoisuus ahdistaa. Hyvän ja pahan ongelma ei olekaan tuotteen ongelma vaan prosessin, jokaisen ihmisen oman prosessin ongelma. Se merkitsee jatkuvaa pakkoa valita oman prosessin suuntaa ohjaavia arvoja. Se on sisintäni polttava sammumaton ahdistus, luovuuden ahdistus, josta en pääse irti, vastuu, jota tunnen olevani kykenemätön kantamaan.
Palatakseni fysiikanopetukseen, ajatus hyvästä ja pahasta yksinkertaistuu kuvaksi hyvästä ja huonosta opetuksesta, joka on pitkälti kuva prosessin ja tuotteen ristiriidasta. Opettajien kouluttajalle jää näytelmässä käärmeen osa. Hänen tehtävänsä on houkutella maistamaan omenaa hyvän ja huonon opetuksen tietämisen puusta ja saada tuleva opettaja peruuttamattomasti osalliseksi fysiikan opetukseen kuuluvasta tuotteen ja prosessin ahdistavasta ristiriidasta. Sitä olen yrittänyt, ja niin puheeni onkin ollut monille käärmeen myrkkyä.
1 Joonas Kokkosen mukaan "Alvar Aalto tiivisti hienosti luovan työn perusolemuksen: intohimo kvaliteettiin".
2 Ks. esimerkiksi, mitä sanotaan Sibeliuksen 8. sinfoniasta teoksen 'Joonas Kokkonen - näköaloja luovuuteen ja ihmisyyteen'. toim. Elina Karjalainen. WSOY 1981 luvussa 'Esikuvista'.

(Loppukappaleet jäähyväisluennosta 1.2.1998. Arkhimedes 2/2005)