Kesäpäivän seisaus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1 / 1973

Teosarvio

Arvola, Oiva: Kesäpäivän seisaus.

Pohjoinen kirjailija on meillä erityisolento: sellainen, joka kertoo outoja asioita etelän ihmisille. Arvolan kerronta ei koreile sanaston erikoisuuksilla, aitous syntyy muusta, luonnollisista Köyhänkylän asukkaista ja heidän toimistaan. Television työryhmän käynti kaukana rintamailta antaa tarvittavaa kontrastia. Paikallisen kapitalistin kuvaus ei onnistu aivan yhtä hyvin: tehtaan metallurgi ei tunnu todelliselta vaan väkisin rakennetulta. Näissä kohdissa kirjailijan tekstikin heikkenee, muuttuu tietoisen tarkoitusperäiseksi. Parhainta teoksessa on se, jonka tekijä tuntee: kansanihmiset. Ilman sormella osoittelevaa vertailuakin lukija havahtuisi toteamaan eriarvoisuuden.