Nuori Caesar

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1959

Teosarvio

Vertaamatta teosta autenttisiin lähteisiin on mahdotonta sanoa mitään mielikuvituksen osuudesta siinä. On oletettavissa, että näin kaukaisen historian elävöittämiseksi sitä on käytettävä suuressa määrin. Kuitenkaan ei elävöittäminen ole onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla; teksti on paikka paikoin varsin kuivahkoa. On usein niin, että tämän kaltainen teos on omiaan sekä tekemään historiaa eläväksi että pienentämään päähenkilöä. Tuttavuus paljastaa, etäisyys säilyttää koskemattomuuden. Kun lukija tulee tutuksi henkilön kanssa, joka on joka tapauksessa lähinnä kirjailijan luomus, saa Caesar ehkä ansiotta ominaisuuksia ja piirteitä. Kun runko kuitenkin on historiaa, puolustaa teos paikkaansa ainakin suurimmissa kirjastoissa.