Varsitietä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1978

Teosarvio

Varsitietä kulkee samoilla poluilla kuin Ruonaniemen sympaattinen esikoinen Kymppi, kulkee vain vielä syvemmälle. Miljöö on sama syrjäinen metsätyömaa parakkeineen, miehineen, naisineen ja jäljittelemättömine tunnelmineen. Kerronnassa nousee nytkin etualalle tämän elämänmuodon karuus, sen ankarat lait, joita on opittava noudattamaan niin luontoa kuin toisia ihmisiäkin kohtaan. Varsinkin ihmiskuvaajana Ruonaniemi on mainio. Hänen metsätyöläisensä, elämässään niin fyysisesti kuin psyykkisesti vaurioituneet ihmiset, ovat todella aitoja niin rujoudessaan kuin kauneudessaankin. Ja heitä kuten myös heitä puristavia ja riistäviä oloja kuvaa Ruonaniemi niin kuin vain hänenkaltaisensa alan entinen ammattimies osaa. Teoksessa ei ole paperin vaan elämän vahva maku.