Suolamänty

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1988

Teosarvio

Skiftesvikin edellinen romaani Isäni, sankari oli pelottava esimerkki siitä, mihin ankaruuteen tekijä voi sanottavansa viedä. Lohduttomimmillaankaan hänen novelleissaan ei ole ollut samanlaista kireyttä ja fatalismia. Suolamänty on onneksi - jälleen Skiftesvikin tasalaatuista novellistiikkaa, jopa niin samankaltainen, että epäilee tekijällä olevan näitä varastossa kymmeniä. Olkoon, kaikissa on sama pienen ihmisen ymmärtävä kuva ja huumorin sävyttämä ote. Kaikesta näkee, että novellit on työstetty moneen kertaan, ne eivät karahda kiinni missään. Arvostelijan osa on tällaisen ammattitaidon edessä jokseenkin vaatimaton.