Vuoren jyly

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1973

Teosarvio

Kawabata, Yasunari: Vuoren jyly.

Tässä tunnelmaltaan elegisessä romaanissaan Kawabata (1899-1972) kuvaa kahden sukupolven japanilaista perhekuntaa, jonka jäsenet saman katon alla asuessaan ovat alituisessa ja välittömässä vuorovaikutussuhteessa toisiinsa, voimatta kuitenkaan elämän kriisivaiheissa auttaa toisiaan. Tämä tuottaa erityisesti surua Shingolle, vanhenevalle liikemiehelle, joka toivoisi ennen kaikkea näkevänsä nuoren miniänsä onnellisena ja voivansa estää poikansa uskottomuuden. Paljon eivät vanhemmat liioin pysty tekemään tyttärensä hyväksi, joka luopuu miehestään ja palaa lapsineen entiseen kotiinsa masentuneena ja katkeroituneena. Vanhan miehen mielessä lomittuvat unet ja todellisuus, nuoren miniän suoma haikea lohtu ja toisaalta yksinäisyyden ja kyvyttömyyden tunnot hyvienkin tarkoitusten rauetessa tyhjiin. Pidättyvän hieno tulkinta perhesuhteiden vaikeudesta.