Paljasjalkaiset isännät

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1957

Teosarvio

Neuvostolvalta oli vasta kolmivuotias, ensimmäisen maailmansodan ja tsaarivallan konkurssipesä selvittämättä - ja maa täynnä irtolaislapsia, kodittomia ja kasvattamattomia, jotka olivat syyllistyneet melkoisiinkin rikkomuksiin. Näiden kasvattamisen ja ohjaamisen yhteiskuntakelpoisiksi sai 32-vuotias Makarenko tehtäväkseen. Tästä työstään hän on kirjoittanut kolmiosaisen "pedagogisen runoelman", josta ei puutu aihetta ja aineistoa. Vaikka taiteellinen jalostus onkin jäänyt kesken - tendenssimäisen muistelmateoksen asteelle -, tekee aiheen inhimilliset välähdykset, kirjoittajan psykologinen silmä ja huumorintaju sen, että kirjan jaksaa kuin jaksaakin lukea loppuun asti.