Surusta puhkesi kukka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1982

Teosarvio

Romaaninmuotoinen kuvaus merimieslähetyksen uranuurtajan Gustava Andersonin elämästä. Kirja alkaa Gustavan äidin nuoruudesta 1800-luvun alkupuolelta ja päättyy mainintoihin tämän päivän Merimieshotellista Maarianhaminassa. - Elämäkertaromaaniksi kirja on liian suppea ja keskittyy lähinnä vain päähenkilön omaisten kuolinhetkiin, joita tuntuu kasaantuvan yli yhden ihmisen mitan. Herännäisyyden kasvattina Gustava kuitenkin katsoi kaikkien surujen olevan vain Jumalan antamaa kasvamista omaa kutsumustyötä varten. Hän ehti olla yksinäisten merimiesten tukena ja auttajana yli 20 vuotta, mutta näistä vuosista kirjassa on vain muutama hajanainen tapahtuma. Alasta ja asiasta kiinnostuneille kirjassa on antia, pelkästään romaania haluavat pettyvät varmasti. Sääli, sillä niin vahvasta ihmisestä kuin Gustava Anderson tuntuu olleen, olisi saattanut saada hyvinkin väkevän ja syvällisen romaanin.