Hannu ja Kerttu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1982

Teosarvio

Englantilaisen sisäoppilaitoksen rehtorin kolme poikaa, iältään kuudestatoista kolmeen, viettävät joulua taiteilijaisoäitinsä kanssa henkevästi keskustellen ja vanhempien poissa ollessa hellästi varteenottaen toisiaan. Samaan aikaan televisiouutisissa nähtävä terroristien koulunvaltaus Länsi-Berliinissä verestää poikien mielessä oman äidin kuoleman terroristien iskun kohteena vuotta aikaisemmin. Isoäidin juutalaisuus ja koulun eräästä huoneesta löydetyt sodanaikaiset juutalaisvanhempien kirjeet, joissa silloista rehtoria pyydetään ottamaan koulun suojiin Saksasta juutalaislapsia, virittävät nekin teokseen vahvan ja sydäntäsärkevän tunnelatauksen. Toisaalla on hienostunut kodin kulttuurimiljöö, taiteellinen luovuus, satujen ja muun kirjallisuuden ja kuvataiteen anti ja toisaalla väkivallan ja julmuuden maailma, joka syö pohjaa ihmisen mahdollisuuksilta kehittyä palvelemaan lähimmäistunnetta ja kulttuuria. Omalaatuisen satuttavan esikoisteoksen tunnelmat vaihtuvat huumorista, satusymbo-liikasta ja rakastettavista perhetunnoista kirjeiden, television ja historiallisten tosiasioiden muistutuksiin ihmiskunnan kaksista kasvoista.