Häämatka Pariisiin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1982

Teosarvio

Viihderomaaniksi juonta ja jutun juurta tässä vähän kuivankälppeässä Pariisiin suuntautuneen turistimatkan kuvauksessa on tuskin nimeksikään, mitä nyt ylen ihasteltu opasrouva rikkaan kauppaneuvoskosijan hylättyään saa lopussa vetreämmän ylkämiehen kuin arpajaisvoiton ikään. Joltisenkin rautaisannoksen Pariisin nähtävyyksiä ja Ranskan historiaa hovijuoruin ja -jutelmin höystettynä kirjasta saa, mutta itse koko tämä ryhmämatka on kyllä erityistä mittatilaustyötä, sillä enpä ole kenenkään tavallisen ryhmämatkalaisen vielä kuullut kertoneen loistoaterioista jossakin Le Coq Hardyssa, Thoiryn safareista tai lukuisista retkistä Pariisin ulkopuolella oleviin linnoihin. Niitten suhteen romaani virittelee aika turhia haaveita ensikertalaisen Pariisin ryhmämatkalaisen mielessä.