Unelmien polku

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1982

Teosarvio

Päähenkilö on tunnetun ja hyvin PR:äänsä hoitavan, vanhenevan kirjailijan sihteeri, tapahtumahetkellä vähän vaille teosten kirjoittajakin. Hän tapaa yllättäen entisen sulhasensa, jonka katkeruus puretusta kihlauksesta tuntuu tytöstä liioitellulta. Tutkiessaan asiaa Josephine saa selville, että hänen työnantajansa on pannut liikkeelle ällistyttävän parjauskampanjan sulhasta vastaan, siitä katkeruus. Neito, totta kai, huomaa kuitenkin edelleen, tai uudestaan, rakastavansa kiukkuista ent. sulhastaan. Puolestavälistä kirjaa näitä kahta saatellaan mutkitellen yhteen. Sulhanen on kaunis, mutta sulkeutunut, ja uudelleen rakastuessaan, ah niin hellä. Kevyttä, ketään vahingoittamatonta hömppäviihdettä.