Safari

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1982

Teosarvio

Bagleyn mukaan yhdysvaltalaisten ja englantilaisten suuryhtiöitten sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta huolehtivien turvapalveluitten miehet ovat saaneet oppinsa omien maittensa tiedustelupalveluissa, mutta kyllästyneet törppöileviin poliitikkoihin. Vanhat suhteet ovat tietysti avuksi uudessakin työssä, joskin omienkin joukosta löytyy rikollisia tai muuten tympeitä. Keniassa tapahtuva suuren testamentin ja sen jaon metsästys on muuten tavanomainen jännäri paitsi että se kertoo Kenian poliittista historiaa ja eteläisen Afrikan valtioiden suhteista. Roistoja ovat etelä-afrikkalaiset, joiden vakoilulaitos piileksii maatalouden tutkimuslaitoksen suojissa Keniassa. Monipolvinen juoni on hallittu kuljetukseltaan, henkilökuvauksesta ei juuri voi puhua, suurempia raakuuksiakaan ei tarvita. Siistiä ja näppärää.