Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Syksyn viimat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922-88 (vuosina 1908-21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Aikalaisarvio 1 | Aikalaisarvio 2
Ilmestynyt numerossa
6/1982
Teosarvio
Kirja on jatkoa aikaisemmin ilmestyneelle Toukokuun rakkaus -nimiselle romaanille. Nyt seurataan edelleen tutun porvarisperheen vaiheita 1200-luvun Ranskassa. Uskonnon ja yhteiskunnan normit säätelevät ihmisten tapoja, jopa ajatuksia, ja niihin mukaudutaan. Perheen tytär, joka on rikkonut normeja ja siten syvästi loukannut perhettään ja aviomiestään, elää eristyksissä kaukana kotoa. Hän taistelee yhä syntinsä, kielletyn rakkauden, kanssa. Perhe alkaa varovasti lähentyä tuhlaajalastaan, tyttö saa palata kotiin ja aikanaan palautuu sopu myös aviomiehen kanssa. Bourin korostaa lämpimien ja turvallisten joskin samalla rajoittavien perhesiteiden merkitystä. Mieletön intohimo on vaarallinen, sen valtaan joutunut kokee kauhean kohtalon. Bourin on historian tutkija ja hänen kirjansa enemmän ajan ja tapojen kuvaus kuin juoniromaani.