Tiilentekijät

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1982

Teosarvio

Maakunnallisissa kulttuurilehdissä ja antologioissa runojaan ja proosaansa julkaisseen siilinjärveläisen Sauli Uhlgrenin esikoisnovellikokoelma koostuu kolmesta osastosta, joista kukin kuvaa suomalaisen miehen ikäkausia lapsuudesta miehuuteen. Tahattomasti ja epäoikeudenmukaisesti kokoelma vertautui mielestäni Ruuthin viimesyksyiseen, rakenteellisesti saman tyyppiseen Katselmukseen. Uhlgren ei tunnu luottavan lukijan tulkinta- ja lukukykyyn, vaan hänen täytyy melkein kädestä pitäen selittää, osoittaa ja tähdentää turhilla selittelyillä kuvaustaan. Tämmöistä syntyy silloin kun kirjoittaja ei ole tarpeeksi vahvasti sanojensa takana. Loistavana poikkeuksena on vain pieni novelli Suru, jonka takia kokoelmaan kannattaa tarttua.