John Lennonin muisto

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1982

Teosarvio

Pentti Saarikoski on valinnut ja kääntänyt kaksikymmentäkaksi runoa John Lennonin ja Yoko Onon lauluteksteistä. Lauluiksi niistä ei enää suomenkielisinä liene, ja runoinakin niiden henki on enemmän kääntäjän kuin Lennonin itsensä. Lennonin peruskritiikki ja herjat toki välittyvät myös suomennoksista, mutta sävyltään ne ovat enimmäkseen ihan muuta; Saarikosken käyttämä slangi ja "hesalainen" paikallisväri sekä suoranainen uudelleenrunoilu tekevät "John Lennonin muistoista" sikäli jopa hivenen kyseenalaisen, ja vaikka teemat olisivat miten yleispäteviä tai yleismaailmallisia, tuntuu Kotiliedestä, Kalliosta ja Sörkästä puhuminen Lennonin teksteissä lähes alkeisvirheeltä. - Kirjassa on myös englanninkielinen rinnakkaisteksti, joten kieltä taitavalla on mahdollisuus tutustua suoraan alkuperäisiin lauluihin.