Mies

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1982

Teosarvio

Kertomus kreikkalaisesta anarkistista Aleksandros Panaguliista. Kirjalliseksi esikuvaksi lukija tunnistaa Vassilikoksen 60-luvulla ilmestyneen teoksen "Z - hän elää". Teos kuvaa Kreikan sotilasjuntan vastustajan, epäonnistuneen terroristin, viisivuotista vankeutta, kidutuksia ja nöyryytyksiä, maanpakoa ja yritystä nousta poliittiseksi vaikuttajaksi. Sen ohessa kuvataan Fallacin ja Panaguliin rakkaustarinaa, joka vaikuttaa uskottavalta huolimatta siitä, että Panaguliin äiti kieltää poikansa ja Fallacin suhteen. Fallacin kirjoitustyyli on vuolas ja subjektiivinen. Teos olisi varmaankin vaikuttavampi, jos se olisi tiiviimpi, Fallaci itse haluaa kirjansa olevan "kirja sellaisen runoilijan murhenäytelmästä, joka ei tahdo olla massaihminen eikä ole sitä, joka ei tahdo olla välikappaleena niille, jotka käskevät ... ". Silti teoksen tavoitteet jäävät kysymysmerkiksi. Panagulis ei syvimmiltään ole ihmisyyttä puolustava taistelija vaan itsetuhovietin ajama fanaatikko - ainakin Fallaci antaa hänestä tämän kuvan.