Aikataika

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1982

Teosarvio

Nuoren esikoisrunoilijan Satu Salminiityn persoonallisen, ja tietyistä kielellisistä kompasteluista huolimatta myös ilmeistä lahjakkuutta osoittavan, kokoelman johdantorunona on "Omakuva". Tavallaan tätä omakuvaa eri puolilta valaisee ja tutkailee kirja kaikkineen: minän syviä syövereitä, minän heijastuksia ulos ja sisään päin, minän vapaata liikkumista ajassa ja ajattomuudessa. Minuus on kuin avaruuden musta aukko, joka imaisee kaiken itseensä, ja vaikka taho toisikin, se ei itsestään paljon luovuta minän-prosessin ollessa vielä kesken. Salminiityn laatua voisi kuvata vaikkapa "abstrahoituneeksi eroottisuudeksi" - siinä määrin erittelevää hänen asennoitumisensa ja kielellinen ilmaisunsa on myös laadultaan tunneperäisiin kokemuksiin. - Satu Salminiitty on aiemmin palkittu J. H. Erkon runokilpailussa.