Maria egyptiläinen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1982

Teosarvio

Kaunis beduiinityttö Maria ryöstetään kodistaan ja myydään syyrialaiselle kauppiaalle jalkavaimoksi. Myöhemmin hänestä tulee aleksandrialainen ilotyttö. Kuunneltuaan juutalaisen Danielin kertomuksia Jeesuksesta Maria päättää lähteä pyhiinvaellusmatkalle Jerusalemiin ja matkan päätteeksi hän jää neljäksikymmeneksi vuodeksi erämaahan erakoksi, katumaan ja ruumistaan kuolettamaan. - Tuula Saarto kykenee luomaan kirjoihinsa väkevää paikallisväriä ja eläytymisvoimalla tämäkin kirja on tehty. Marian uskoon tulemisen sisäinen voima tuntuu aidolta, sen sijaan sen ulkoinen kuvaaminen hukkuu valtavaan paatokseen. Myöskään kirjan näköpiste ei vaikuta uskottavalta. Viihteeseen kirja lienee sijoitettava, vaikka lähtökohtana onkin uskonnollinen sanoma.