Rakkaampi kivi, rakkaampi kukka

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1982

Teosarvio

Vuokko Koistinen kuuluu lyyrikoihimme, jotka hengittävät luonnon myötä. Hänelle puut ovat tunkeilemattomia tuttuja, hän tuntee sammalen keveyden ja koskeloemo on hänelle saunalahden madonna ja itseoikeutettu kuningatar. Tällaisia runoja on kiri toistakymmentä vuotta kosolti eikä omaa linjaa ole helppo löytää. Koistinenkin useammin liittyy ryhmään kuin erottuu siitä. Useita lukijoita lähelle hän kuitenkin tullee hiljaisuutensa ja eleettömyytensä vuoksi: "Miten ihmiset joka päivä / tuomitsevatkaan herkkyyden; / silti haapa on se puu jota tarkimmin kuunnellaan: / ennen kaikkia muita / se ennustaa tuulen." Teräviä runoja on pari, kolme. Tuon sinänsä tietysti kiitettävän lämmön ja pehmeyden keskeltä ne poikkeavat edukseen.