Kongo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1981

Teosarvio

Uusi tietokonesukupolvi tarvitsee johtimikseen määrätynlaisia timantteja ja niitä on tarujen tuntemassa kuningas Salomonin kaivoksessa. Uusimman huipputekniikan ja viittomakieltä osaavan gorillan avulla suunnitelmia ja tietoja myyvän yhtiön retkikunta tunkeutuu Afrikan sademetsään. Vastassa ovat opetetut gorillat, jotka kaivosten kukoistusaikaan on koulutettu tappajiksi. Laji elää vielä ja täyttää tehtäväänsä. Kirja on erinomainen tietokoneaikakauden esittely. Se klikkaa vain siinä, että hybridit (tässä ihmisten ja gorillojen risteytys) eivät näillä tietämin lisäänny. Teksti on nopeasti etenevää ja kuvaa tietokoneitten ja ihmisten välistä yhteistyötä niin kiireisesti napsahdellen, että mikään suuren yleisön kirja Kongo ei ole. Tietokone-entusiastit taas saavat aivoverryttelyä muutenkin.