Betoniyö

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1981

Teosarvio

"Mut tähteä yhtään ei eloni tiellä," sanoi Kramsun onneton. Muutamat lahjakkaat naiset ovat täksi syksyksi kirjoittaneet tummia kirjoja. Niihin kuuluu Saision Betoniyö, kaita romaani yksinäisestä äidistä ja hänen kahdesta pojastaan helsinkiläisessä massalähiössä, joita nykyään raskain mielin kuvataan. Toinen poika on murrosikäinen koululainen, toinen odottaa menoa vankilaan. Työttömyys painaa. Perheellä ei ole mitään henkistä pohjaa - ehkä Betoniyö on nykykirjallisuutemme lohduttomin romaani? Läheistä kosketusta tuskaisesti kaipaavaa nuorta poikaa sykähdyttää jonkin tuokion jokunen luonnon väläys ja moottorin vauhti. Niin itsenäinen kuin esim. esikoisromaanissaan Elämän meno ei Saisio nyt ole, romaanissa on paljon tällaisten lähiökuvausten vakioaineksia. Saision herkkyyden pannee merkille moni lukija, helsinkiläinen lisäksi jotkin kaupunkikuvat, kuten kaljoittelun Tervasaaressa, sekä stadin puhekielen huolellisen käytön, tuon kielen kylläkin köyhimmillään. Sekin on nyt väsynyt.