Kolme ruumisarkkua

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1981

Teosarvio

Dekkarituotannossaan Carr on jatkuvasti kehitellyt ns. mahdottoman rikoksen eli suljetussa tilassa ja inhimillisen pääsyn ulottumattomissa olevan murhan tms. tekotapoja ja ratkaisuja. Tässä 1930-luvun tuotantoon kuuluvassa teoksessa näitä murhia tapahtuu jopa kaksittain, toinen suljetussa huoneessa, toinen autiolla ja eristetyllä kadulla. Tapahtumien ympärille on kehitelty sekä historiallista että yliluonnolliseen viittaavaa melodraamaa niin kosolti, että uupunut lukija kernaasti luopuu itse miettimästä näiden ongelmien ratkaisua ja loogisuutta. Klassisen rikoskertomuksen tavoittelussaan tekijä rakentaa niin monimutkaista ja uskomattomasti vätystävää tarinaa, että väkisinkin tekee mieli jättää kirja kesken. Kun lopussa annetaan normaalilta vaikuttava selostus siitä, kuinka murhat tehtiin, lukija lähinnä vain huokaa helpotuksesta viimeisen sivun auetessa.