Operaatio Soihtu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1981

Teosarvio

Julian Semjonov (s. 1931) on Neuvostoliiton keskeisiä rikos- ja vakoiluromaanien tekijöitä, mm. meilläkin tunnetun televisiosarjan Kevään 17 hetkeä pohjana olevan teoksen kirjoittaja. Oli aikakin saada häneltä suomennosnäyte, sillä vaikka Operaatio Soihtu herättää ristiriitaisiakin tunteita, se avaa aivan uuden näkökulman meillä muuten julkaistavien vakoiluromaanien valtaosan rinnalle. On kysymys afrikkalaisesta valtiosta, jota uhkaa CIA:n ja Kiinan tukema sotilasvallankaappaus, ja kerronnan painopiste on vuoroin Afrikassa, vuoroin Moskovassa - Neuvostoliitto nimittäin pyrkii auttamaan laillista hallitusta hyökkäyksen torjumiseksi. Semjonov on myös teknisesti osaava kirjailija, valitettavasti vain kovin perusteellinen. Vaikutelmaa sekoittaa se, että kääntäjä ei monissa katsomuksellisissa ja taidetta käsittelevissä keskusteluissa tunnu olevan parhaimmillaan: kun en venäjää osaa, en voi vertailla, mutta oudoilta monet suomenkieliset ilmaisut nimenomaan näissä tärkeissä jaksoissa maistuvat. - Olennaista ja muistettavaa kuitenkin on, että Semjonov ei monien nimekkäidenkin läntisten kollegoidensa tavoin näe tiedustelujärjestöjen kamppailua pelkkänä poliittisena pelinä. Hänellä on kysymys ihmisistä, kansoista, maailman rauhan mahdollisuudesta, ei jännityksen nappuloista.