Garpin maailma

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1981

Teosarvio

Kurt Vonnegut pitää John Irvingiä tärkeimpänä amerikkalaisena humoristina, joka on ilmaantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Huumorina Irvingin otetta tuskin voi pitää - hän on pikemminkin ironikko, satiirikko, epätoivoinen hirtehishumoristi. - "Garpin maailma" on kovin amerikkalainen. Toinen päähenkilöistä on Jenny Fields, miljonääriperheen musta lammas ja miesten vihaaja, joka perin omalaatuisella tavalla saa lapsen, pojan. Tästä pojasta T. S. Garpista, tulee menestyskirjailija, jota nimitetään ensimmäiseksi miespuoliseksi feministiksi. Juoni on rönsyilevä, monitahoinen, ja se keskittyy nyky-yhteiskunnan nurinkurisuuden ja vääristymien ympärille. Teemana on kaikkialle syöpyvä väkivalta, sukupuolten välinen sota. Irving kuvaa myös, miten todellisuus heijastuu kirjailijan tuotteissa. Teoksen luettuaan jää hetkeksi haukkomaan henkeään, sillä se vaikuttaa likimain kuin nyrkinisku palleaan.