Jos kielin voisi kertoa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1981

Teosarvio

Virkistävän omaleimainen on tekijän ote kuvattavaansa: sota-ajan Suomen taustaan, kotirintaman kylään Savonmaalla. Vaikka murteen kirjoittaminen jäykin kirjaimin on vaikeata eikä tässäkään kaikin osin ehkä ole onnis-tunut, antaa savonkieli kuitenkin tälle teokselle sen elävyyden. Ja tekijällä on toki ollut silmää niille vähäisille tapahtumille ja pikkuasioille, joilla mielenkiintoa luodaan. Loppuun päin ote hiukan herpoaa, mutta tämä ei kirjaa pilaa. Saksankieltä ei tulisi käyttää, ellei repliikkeiä tarkisteta kielellisesti oikeiksi. Nyt ne ovat virheellisiä. Kokonaisuutena kirja kuitenkin on hauska ja muista erottuva.