Jääkäri Ståhl

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1981

Teosarvio

Draamanrakentamistaitonsa ja asiantuntemuksensa keinoin Turja valaisee lukijalle eräitä olennaisia syitä ja tapauksenkulkuja, jotka ovat osa vuoden 1918 sotaamme, sen valmisteluja ja tapahtumia. Suomalaiselle lukijalle kuten teatterissa kävijällekin on hyödyksi tietää maansa kohtalonvaiheista näitäkin osin koleita ja realistisia asioita, joita Turja on pukenut taiteen hahmoon. - Jääkäri Ståhlin dialogi on vetävää luettavaa. Runebergin Stool tulee sikäli mieleen, että Turjakin oli nuorena nähnyt sotilasparaatin - kuten kansallisrunoilijamme lapsena Döbelnin - ja nyt tavallaan maksaa elämyksestään tämän laajan ja syvän työn kautta. Jääkäreitten ajoittainen voimakas purnaushenki, samoin heidän kotimurteiset puheensa saavat lukijan tekemään vertailuja Tuntemattomaan. - Kaiken kaikkiaan: inhimillinen karu näytelmä jossa ei kuvia kumarreta.