Piraatti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1980

Teosarvio

Agenttiromaani lähtee siitä, että lukija hyväksyy sen ideologian, jota "meidän" puolemme edustaa ja tuomitsee vastapuolen aatemaailman. Entä jos ei hyväksy kumpaakaan? Tämän romaanin lähtökohta on se, että jos Arabimailla on atomipommi niin täytyy toki Israelinkin sellainen saada. Niinpä lukija, jonka mielestä pommia ehdottomasti ei saisi olla kenelläkään, asettuu heti alussa vastahankaan koko kirjaa kohtaan. Israelilainen agentti, Piraatti, joka lähetetään varastamaan pommin valmistukseen tarvittava uraani, herätti kyllä hiukan myötätuntoa, silti lukiessa toivoi hänen epäonnistuvan tehtävässään. Mutta ei agenttikirjan sankari epäonnistu. Piraatti, pikkuinen kirjatoukan näköi¬nen mies, teurastaa kirjan loppusivuilla omakätisesti pari laivalastillista vastapuolen väkeä, arabeja ja neuvostoliittolaisia. Tämän jälkeen hän sentään ymmärtää vetäytyä eläkkeelle. Taitavasti kokoonpantu, mutta ainakin minusta epämiellyttävä kirja.