Lähi-Idässä palaa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1980

Teosarvio

Tuokkolan romaani on tulevaisuuteen sijoitettu science fiction, jonka pohja ja perusta on raamatullinen. Raportoivaan tapaan kerrotaan maailmanpolitiikan kuvioista ja tapahtumista ja osoitetaan samalla, kuinka jumalallinen totuus paljastuu tulevaisuuden realistisissa muodoissa. Luulen, että jännittäviin kuvauksiin mieltynyt lukijakunta antaa tunnustuksen kirjoittajan kerronalle . Se että romaaniin sisältyy myös kristillinen viesti, on ehkä hiukan uutta tämäntapaisissa kirjoissa. Siis on puhuttava aluevaltauksesta. On aina mieluisaa todeta, etteivät kirjailijat polje vanhoja latuja, vaan etsivät uusia ratkaisuja. Kollaasiaineisto ja valokuvat lisäävät uutuudenviehätystä. Sisällysluettelokin osoittaa, ettei ole kysymys tavallisesta romaanista. Tärkeintä lienee kuitenkin kirjan vakaumus siitä, että Raamatun osoittama tulevaisuuden tie on toteutuva.