Auruksen tapaus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1980

Teosarvio

Auruksen voi luokitella tieteiskirjallisuuden helmaan: aika on epämääräinen tuleva, ollaan kehitytty eräänlaiseen johdettuun onnelliseen keskusvalvontaan ja
kontaktipäätteiden käyttöön, byrokraattiset virastot ja tajunta-arkistot valvovat sopusuhtaista elämää. Varsinainen toiminta kuitenkin puuttuu lähes kokonaan. Pakkasen mietiskelevä ja pohdiskeleva tyyli pyrkii rakentamaan jännitteitä ihmisten tiedonhalun, totunnaisuuden ja velvollisuuden avulla useimmiten kiinnostavasti: vesitieteilijä Auruk-sen kadonnutta ja arkistoimatonta tajuntaa etsittäessä löytyy tiedon ja inhimillisyyden lopullinen muodonmuutos, olio, joka vedessä palaa alkurajoilleen. Yhtymäkohtia löytää vielä esimerkiksi Erkki Ahoseen, mutta Pakkanen on selvästi hakeutumassa uudelle ja hedelmälliselle alueelle.