Louisiana

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1980

Teosarvio

Kirja on tiiliskiven paksuinen "lukuromaani". Se kuvailee hyvin yksityiskohtaisesti markiisi de Damvilliersin kauniin kylmästi laskelmoivan Virginie-rouvan ja tämän jälkeläisten elämää 1800-luvun alkupuolen Louisianassa. Elokuva aiheesta on tulossa. "Louisiana" on muunnelma romaanista Tuulen viemää, mutta Scarlett O'Haran vetovoimaa päähenkilössä ei ole, päälle tunkevasta sensuaalisuudestaan huolimatta. Virginien makuuhuoneseikkailuista kerrotaan huolellisesti lasketuin välein. Iki-ihanan Rhett Butlerin vastineena on henkistynyt tilanhoitaja Dandrige, jolta intiaanit ovat ryöstäneet miehuuden. Salattua ivaa asetelmassa ei kuitenkaan ole, sillä teoksen lopussa vanheneva Virginie lahjoittaa juhlallisesti rakastetulleen sielunsa. - Romaanin lukeminen on urakka, jonka palkaksi jää tyhjä käteen.