Kaislahden Anna Kristiina

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1980

Teosarvio

Lukuromaanina varsin suosittu Kaislahti-tarina (Kaislahden miniä, 1976, Kaislahden emäntä, 1977) lienee tekijänkin mielestä ammentanut tämänhetkiset juoniaineksensa loppuun, ja viisaana myönnytyksenä jatkoa odottaville Annikki Sankari on turvautunut takautumaan. "Kaislahden Anna Kristiina" nostaa keskeishenkilöksi talon isoäidin, jonka kehitystä nuoresta tytöstä monen kirjallisen esikuvan tapaiseksi tuhdiksi talon matroonaksi kirja seuraa. Laajaan, monipolviseen romaaniin liittyy annos lähihistoriaa arkipäivään sovellettuna, "vanhanajan" romantiikkaa, lukuisia monenkirjavia ihmiskohtaloita ja ennen muuta ylpeän ja lahjakkaan Anna Kristiinan oma, tulevia kohtaloita enteilevä elämänkaari. Miltei sulloutumiseen saakka täyteläinen lukuromaani yltää hyvin kahden ajallisen jatko-osansa rinnalle ja houkuttaa varmaan niihin ennestään tutustuneet uuden lukukerran pariin