Hoffrén, Viljo
Elämäkertatietoa
Vanhemmat
maanviljelijä Juho Arttur Hoffren ja Emma Hämäläinen
Puoliso
sairaanhoitaja Ritva Puustinen 1956-1973, eronnut
Koulutus
Kunnallistutkinto Yhteiskunnallinen korkeakoulu 1954-1956
Asuinpaikat
Tuusniemi 1956-1960. Asunut Kiihtelysvaarassa.
maanviljelijä Juho Arttur Hoffren ja Emma Hämäläinen
Puoliso
sairaanhoitaja Ritva Puustinen 1956-1973, eronnut
Koulutus
Kunnallistutkinto Yhteiskunnallinen korkeakoulu 1954-1956
Asuinpaikat
Tuusniemi 1956-1960. Asunut Kiihtelysvaarassa.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Pakinoita, mukana myös antologioissa
Tekstinäyte
Hirvien jäljet näkyivät taas selvästi vähässä lumessa. Emä haristi vasenta takasorkkaansa. Sillä oli varmasti jokin vika jalassaan. Ei se muutoin olisi niin harottanut. Vasa seurasi emäänsä perässä. Sonni kulki kymmenisen metriä sivussa. Se määräsi aina suunnan ja johdatti perhettään pitkin vaikeinta maastoa. Aukkopaikat se kiersi ja vain kerran erehtyi kulkemaan hetken matkaa pitkin polkua.
Koirat olivat seuranneet tiiviisti hirviä. Seisontahaukuilla oli tallattu lumi mustalle mullalle. Hirvet yrittivät karistaa koirat pois jaloistaan. Siinä oli hirvisonni tehnyt äkkihyökkäyksiä päin koiria, yrittänyt potkia kiusaajiaan. Kalle oli kerran nähnyt, miten iso sonni lennätti aloittelijapentua takasensa voimalla kymmeniä metrejä. Siitä hurtasta ei tullut hirvikoiraa. Se kaihtoi lehmääkin opetuksen saatuaan.
Ilma lämpeni ja pilvistyi. Syksyn hämärä oli selvä tosiasia. Kalle oli hikinen ja väsynyt. Kaikki paikat olivat märkinä. Vain himo isoon riistaan ja aloitetun ajon loppuun saattaminen pakottivat hänet jatkamaan. Luonto ei antanut periksi lopettaa kesken.
[Hirvenkaatajat. Kirjayhtymä 1975, s. 32-33]
Koirat olivat seuranneet tiiviisti hirviä. Seisontahaukuilla oli tallattu lumi mustalle mullalle. Hirvet yrittivät karistaa koirat pois jaloistaan. Siinä oli hirvisonni tehnyt äkkihyökkäyksiä päin koiria, yrittänyt potkia kiusaajiaan. Kalle oli kerran nähnyt, miten iso sonni lennätti aloittelijapentua takasensa voimalla kymmeniä metrejä. Siitä hurtasta ei tullut hirvikoiraa. Se kaihtoi lehmääkin opetuksen saatuaan.
Ilma lämpeni ja pilvistyi. Syksyn hämärä oli selvä tosiasia. Kalle oli hikinen ja väsynyt. Kaikki paikat olivat märkinä. Vain himo isoon riistaan ja aloitetun ajon loppuun saattaminen pakottivat hänet jatkamaan. Luonto ei antanut periksi lopettaa kesken.
[Hirvenkaatajat. Kirjayhtymä 1975, s. 32-33]
Lähteitä ja viittauksia
Hirvenjäljet johtavat Kiihtelysvaaran Heinävaaralle.
Karjalainen 16.11.1975