Tola, Mikko

Täällä Tuupovaarassa, Joensuussa, susirajalla
helikopterikin eksyy.
Olen asunut täällä pitkiä vuosia...
ja aion jäädä, syytä en tiedä.
Ehkä täkäläisten outous vanhan Helsinkiläisen silmissä... ehkä.
Ehkä tämä vapaus, jota ahtaassa kiireisessä, sumuisessa Hesassa ei enää ole.

Ehkä?
Minä olin kulkija kuin mustalainen mutta tulin vanhaksi...
minuun tuli liian syvä suru tästä kansasta,
piti laittaa pirtti johonkin pihaan.
Sattuman kerjäläisenä minusta tuli joensuulainen.
Enkä kadu.
On jo hämärä, yön virret valmistautuvat jo,
en tiedä enää mistä olen, enkä välitä,
laivani jäätyivät jonnekin
yöstäni tuli päivää kauniimpi.
Matkustan enää tauluissa ja sanoissa
kuin olisin kadottanut horisontaalisen kiintopisteeni.
Minä olen eksyneen ihmisen prototyyppi,
joka jäätyy istumaansa kantoon kiinni.
Täällä minä olen... jos joku joskus kysyisi.

[Minua ei muista tuulikaan. 1988, s. 15]