Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Kaukovalta, Kai Kyösti

Kirjailijan muu nimi
Gabrielsson, Axsel
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Teokset
Tyyppi
runokokoelmat
Tyyppi
runokokoelmat
Tyyppi
näytelmät
Tyyppi
runokokoelmat
Tyyppi
runokokoelmat
Tyyppi
runokokoelmat
Kirjailijan omat sanat
Jos jotakin yhteistä haluaa löytää, niin se on tarinoiden kertominen. Minä kerron tarinoita joko menneisyydestä, tai tarinoita lapsille ja nuorille. Silloin kerron tulevaisuudelle. Ja suhteeni kirjoittamiseen on kuin lauluntekijän suhde lauluun. Itsestään selvä ammatinvalinta, en ole nähnyt muita vaihtoehtoja. Molemmat vanhempani olivat kirjoittajia. Jo lapsuudessa opin elokuvan tekoa, kun enoni Ilpo Kaukovalta opetti minulle kädestä pitäen filmin leikkaamista ja kuvaamista. Jos elää sellaisen lapsuuden kuin minä ja näkee vain pelkkiä kirjailijoita, ei se ole kiva juttu, mutta oppihan sitä elämään. Näytelmäkirjailija minusta tuli, koska aloitin harrastajanäyttelijänä ja tiedän mitä näyttelijä tarvitsee. Kirjoitan nykyään suoraan tietyille näyttelijöille.
Elämäkertatietoa
Kai Kyösti Kaukovalta on kirjailija jo kolmannessa polvessa. Ammatin hän näkee sukupolvesta toiseen kulkevana käsityöläisammattina, johon ei liity sen kummemmin romantiikkaa. Koko lapsuudenkoti oli hänelle kirjallisuuskoulu. Kai Kyösti Kaukovallalla on aina ollut "työsuhde" kirjoittamiseen, opettamisen ohella. Hän on näytelmäkirjailija, joka kirjoittaa painetun sanan ulkopuolella. Kaukovalta kutsuukin itseään "tuuleen kirjoittajaksi", ei gutenbergiläisen perinteen edustajaksi.
(Sanojen aika)
Kai Kyösti Kaukovalta on syntynyt Tampereella 1950, muuttanut sittemmin Undergroundin maailmaan ja Turun kaupunkiin, jossa asuu, elää, opiskelee ja kirjoittaa. Kilpaillut menestyksellisesti mm. Tampereen kaupunginkirjaston kirjoituskilpailussa 1968, tehnyt suomennostöitä, julkaissut runojaan USA:n ja Hollannin underground-lehdistössä. On ehkä huono sotilas, mutta hyvä pyhimys. On ajataon lapsi, josta televisiokuuluttaja ei voi edes uneksia. Runoilija, jonka runot ovat vapauden tuulia.
(Esikoiskokoelma Attentaatin takakannesta)

käyttänyt myös nimeä Axsel Gabrielsson

vanhemmat:
fil.kand. Lauri Olavi Perttunen ja valt.maist., kirjastonjohtaja Soile Ritva Sofia Kaukovalta

toimet:
dramaturgi Åbo Svenska Teater 1974
Apulaisohjaaja Lappeenrannan kaupunginteatteri 1975-76 Luovan kirjoittamisen opettaja Raision työväenopisto 1978-79 ja Turun suomenkielinen työväenopisto 1979-80
Draaman opettaja Oriveden opisto 1982-85
Dramaturgian ja näytelmän kirjoittamisen tuntiopettaja Tampereen yliopiston taideaineiden laitos 1983-84 Dramaturgi Radio 957 Tampere 1985-86
Radiotyön tuntiopettaja Tampereen yhteiskoulun ilmaisutaidon lukio 1986-87
Dramaturgian tuntiopettaja Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitos 1992
Tutkija Hämeen lääninhallitus 1996-97
Kustannusvirkailija Sanasato Oy 1997
Tutkija ELPO ry./Valola-säätiö 1999, 2001
Dramaturgi Hämeenlinnan Miniteatteri 2003-2004

opinnot:
ylioppilas Tampereen yhteiskoulu 1970
Opintoja Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa 1970-1974
Tampereen draamaseminaari 1981-83
Marketing Special Events-koulutus Tampereen yliopisto 1997.
Lukuisia opintomatkoja ja kursseja useissa Euroopan maissa.

Kaunokirjallisen tuotannon lisäksi Kaukovalta on kirjoittanut kirjallisuusarvosteluja mm. Turun ylioppilaslehteen, Turun Sanomiin ja Aamulehteen sekä kirjallisuushistoriallisia esseitä Kirjoon vuosina 2000-2005
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
MUUTA TUOTANTOA:

Proosaa antologioissa:
Kaapatut kuukaudet, Kymen läänin kirjailijayhdistys Paltta ry, 1975.
Aboensis, Suomen Turun täyttäessä DCCL vuotta, Lounais-Suomen kirjailijat ry, 1979.
Oriveden opit, WSOY, 1984. Turku, omani, Lounais-Suomen kirjailijat ry, 1989.
Turku-retkeni, Lounais-Suomen kirjailijat ry, 1996.
Liian monta olutta, Dekkarimaraton 97, 1998.
Jokasyksyinen levottomuus, Lounais-Suomen kirjailijat ry, 1999.
Tunnustus, Kanta-Hämeen kirjailijayhdistys Vana -66 ry, 2004.
... Aina joku kirjoittaa: kirjailijoita Hämeestä. Vana-66, 2007.
Kultaisilla teillä: hämäläisen kirjallisuuden antologia. Hämeen heimoliitto, 1912.

Näytelmiä ja kuunnelmia:
Huuto ihmisestä, 1971
Vapaa maailman laitamilla, 1973
Åbo, vår stad?/Turku, meidänkö? Näytelmä yhdessä J. E. Wiikin kanssa. 1974
Maa tahrattu on. Näytelmä yhdessä Ilpo Tuomarilan kanssa, 1974
Meidän poikamme maalla, merellä ja muualla, 1975
Ties mikä Posu, 1976
Kultaristi, 1976
Kuvia Laatokan Karjalasta, 1979
Mikä tautinen poljento, 1979
Savilinnan lätärit, 1980
Nokka jauhos ja kintut saves, 1981
Helgan ja Kössin tarina rakkaudesta, 1984
Roska ja Savilinnan sakki, 1985
Keisarikotka, 1985
Vanhan enon paluu, 1986
Mikä tautinen poljento, 1986
Laukauksia Tampereella 1906, 1986
K.K. Kaukovallan äänirunot 1-6, 1986
Reunalla taivaan ja maan, 1987
Tulva. Näytelmä.
Kulkijan laulut, 1992
Heinätorin ikävä, 1996
Hy-te-toteled, 1998
Valon lapsia, 2000 (näytelmä Aleksanteri Ahola-Valon Koulupojan päiväkirjan osien 1 ja 2 pohjalta)
Nuohoojapoika, 2003 (näytelmä Aleksanteri Ahola-Valon vuosien 1911 ja 1912 päiväkirjojen pohjalta)
Hölmöläisiä, 2004 (näytelmä suomalaisten kansantarinoiden pohjalta)

TV:lle:
Tohtori Alvin Backman ja Haulitornin kauhistava salaisuus. Kirj. nimellä Axel Gabrielsson. 1988. TV-sarja

novelli:
Hogge, lumottu (Tunnustus : kantahämäläistä runoa ja proosaa, 2004)
Tekstinäyte

KESÄ 1957

Nyt,
kun kaikki on nostalgiaa
ja kaupalliset katseet kohdistuvat
kaihoten viimeiseen viattomuuteen,
niin muistelkaamme viisikymmenluvun
leppoisia suvipäiviä kuin pyörremyrskyt
pilkkovat tukkipuita tulitikkuleikeiksi
ja salama iski tosi monta kuoliaaksi
enkelinpierujen kärytessä taivaalle
kun miehet hyppivät ohikulkevista kiitojunista
täydessä vauhdissa asemalaitureille,
mistä heidät vietiin putkaan irtolaisasetuksen
nojalla ja karkotettiin kotikuntaan, jos sellaista
sattui olemaan, ja viinaa myytiin pensaikoissa,
ja toisilla asemalaitureilla huvittelunhaluiset
maalaisisännät rullattiin ensi kättelyssä,
ja ilolintujen paljous rasitti Riihimäen katukuvaa,
sillä silloin viihdyttiin kesäjuhlilla toden teolla.
Oli mistä valita: Purpuri. Viulusooloja. Kuplettej.
Jivea ja rock and rollia.
Revyy. Ravintola. Huvikenttä kansanomeisine peleineen.
Ja vapaaliput laskettiin ilmaan ilmapalloissa kauppatorilla.
Jättisirkus Zoo kuusinetuhansine katsojapaikkoineen
kunnes sen tirehtööri pidätettiin valuuttarikoksista.
Voi tuota riemun suvea kun pesäpallopelejäkin katsottiin
satojen vapaakatselijoiden voimin, sillä he kieltäytyivät
lunastamasta lippuja siitä syystä, että niitä ei kaikilta vaadittu.
Ja hyväuskoisia henkilöitä huijasivat mitä liukaskielisimmät
ja sulavakäytöksisimmät kiertolaiset, jotka onnistuivat
jatkuvasti välttymään lain kouralta esiintyen amerikansuomalaisina.
Jees poks pallinaama.
Maailmalta kuului uuden ajan viesti.

(2000)

LUODOLLA

Rantakalliolla
ympärillämme sumu,
maan otsan kylmä hiki,
jonka takaa kuuluu
Tukholman laivan
moottorimurina,
vain me kaksi ja korpit
naapurisaaren jyrkänteellä
leppäkerttukesän helteen,
sateen ja salamien lomassa,
me myöhästymme kaikkialta
paitsi tältä luodolta juuri nyt,
me emme ole koskaan ajoissa
missään kunniallisessa paikassa,
sillä meitä pitää kiinni ja aloillamme
yhteisen intohimomme naara-ankkuri,
kun pilvi nousee takaisin taivaalle
ja ulappa selkenee me lähdemme
jälleen kotiin unelmien kaupunkiin,
Suomi on arkinen maa jossa
voi tulla helposti juovuksiin
mutta vain Turusta voi huumautua,
vain Auran rannoista voi humaltua,
me tunnemme sen pikku luukussamme
kukkulalla tuolla Raunistulan takana,
missä toistemme syli on meidän
molempien laiskanlinna, siis silloin
kun emme ole purjehtineet tätä väylää
suomen ja ruotsin kielten välistä etelään,
tällaisena elokuuna me emme syksyä pelkää,
toivoa me emme arastele emmekä aikuisuutta.

VOCES INTIMAE

Ylämäkeä kipuavan höyryveturin puuskutus
Trolleybussin johtimen kipinäsärähdys talviyönä
Mikko von Deringerin johtamat Peipposet laulavat
Pokelat soittavat Harakka huttua keitti
Hiiulihoi hiiuli hei meitä Mikki-Hiiri tervehtii
Mirri-tädin ja Markus-sedän käskevät äänet
ja Niilo Tarvajärven tekohauska kapteeninpuhe

Kalle Viherpuun tukkilaisörinä
ja F.E. Sillanpään väpäjävä tarinointi
valmistivat meitä kohtaamaan tämän
räikeän näkemisen kulttuurin silloin kun
vielä kukot kiekuivat, hevoset korskuivat
ja lampolasta kuului määkinä ja kaakatus.

(2005)


KULKUNEUVOJA

Minä asuin rollikan eli johdinauton kääntöpaikan vieressä. Oli hienoa matkustaa äänettömällä sähköautolla. Nekin lakkautettiin kolmekymmentä vuotta sitten. Ensimmäisen kolmipyöräni viirissä oli Hämeensillan neitopatsaan kuva. Sitä jotkut paheksuivat, vaikka koko kaupunki kulki päivittäin veistoksen ohi. Minulle luvattiin, että saan lipun bussiin Tampereen päivän kiertoajelulle. Kun kouraani työnnettiin pieni pahvilappu, aloin pettymyksestä poraamaan, sillä kuvittelin, että vaunu olisi täynnä riemuitsevia lapsia, jotka hulmuttaisivat lippujaan avoimista ikkunoista. Vanhalla paloautolla meitä sentään ajelutettiin Satakunnankatua edestakaisin.


Kerran lähdettiin naapurin insinöörin Pobedalla maalle ja otettiin matkalta kyytiin eräs täti, joka oli selvinnyt hengissä höyrylaiva Kurun haaksirikosta. Luokkaretkellä mentiin Viikinsaareen eikä kukaan pudonnut veteen. Kun punavalkoinen Hr-12 dieselveturi ensi kerran ajoi Porin rataa pitkin, me tervehdimme sitä uuden ajan airuena. Lättähatut olivat silloin jo arkea, mutta kapearaiteinen sähkötavarajuna Pikku-Pässi lakkautettu ja sen kiskotkin purettu. Tallipukki-niminen mies omisti korttelin ainoan amerikankoslan, jota sanottiin lotjaksi. Se Mercury olikin aika saman oloinen kuin Näsijärven halkoproomut. Kun sain lopulta oikean polkupyörän, siitäkin tuli huomauttamista, sillä sen merkki oli Peto. Kun yritin selittää, että on se sentään Kone ja Teräs-tehtaan paikallista tuotantoa, niin päätä vain pudisteltiin. Onneksi potkukelkassa ei ollut mitään nimeä vaan sillä sai rauhassa laskea mäkeä.

(2006)


KUVASARJOJA

Robin Hood oli roppakarju ja Nottinghamin sheriffi niljakas läski. Munkki Tuck, Piiska-Wat ja Pikku-John hoitivat hommansa Sherwoodin metsässä kunnolla. Lännenmiehistä Pecos Bill, Buck Jones ja Kit Carson ratsastivat tyylikkäästi taivaanrantaan. Oli siellä nainenkin, Calamity Jane. Davy Crockettin hatusta roikkui raidallinen häntä, mistä myöhemmin tuli pikkulasten muoti. Kullankaivajat erotti siitä, että niiden hatun etulieri sojotti aina ylöspäin. Kun minä näin myöhemmin vanhoja valokuvia oikeista kullankaivajista, käsitin, että se oli totta.
Pikku Lulu ja Tumppi. Aikuiset lukivat Radionkuuntelijasta Rymy-Eetua ja Kotiliedestä Kiekua ja Kaikua ja hohottivat. Me emme niin tehneet, sillä me otimme lukemamme vakavasti. Potta-Pate väitti, että piirretyt elokuvat eivät ole piirrettyjä vaan niissä esiintyvät oikeat näyttelijät, mutta lasin takana. Kun siltä kysyttiin, oletko nähnyt koskaan Väiski Vemmelsäären tai Tipin ja Sylvesterin menevän sinne lasin taakse tai tulevan sieltä pois, niin se pillahti itkuun. Kehui se sitäkin, että sen isä pitää työpöydällä kultakimpaletta, vaikka se oli pelkkä talkkari.
Pekka Puupää, kirjat ja filmit. Olin ensimmäisten joukossa, joka kuuli, että Pätkä oli tappanut itsensä Uimahallin Majassa. Naapurin rouva oli siellä töissä. Kuvitetut klassikot, joita pidettiin kirjallista makua latistavina : Buddenbrookit 48 kuvasivuna. Ville Vallaton ja Prinssi Rohkea, lällyjä. Helmi ja Heikki, kuvottavaa, ja Kippari-Kalle, pinaattimainos, yäk !
Mustanaamio, Taika-Jim, Narda ja Lothar olivat myöhempien turkulaisten runoilijoiden varhaisia ihanteita, mutta Ratsupoliisi King ei ollut mistään kotoisin, Kai siltä puuttuivat uroteot. Minä en saanut lukea Nakke Nakuttajaa, sillä siinä puhuttiin niin huonoa suomen kieltä. Aku Ankka ? Jodå, jag vet inte, för jag läste bara Kalle Anka. Men det är en annan historia.

(2005)