Mattila, Alma

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Kuolinaika

Kuolinpaikkakunta

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Nimi

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tekstinäyte

Eliina tunsi kokeneensa pettymyksen ensimmäisen laatuaan elämässään. Hän ajatteli kesälomansa alkavan näin:
Tammisen Erkki huomaa kamarini ikkunan olevan auki. - Eliina on tullut, hän ajattelee. Hän tietää, että olen saapunut juuri nyt. Ja juuri tänään hän on odottanutkin minua. Sillä Erkki tietää tarkalleen, minä päivänä seminaarit keväällä lopettavat työnsä.
No niin. Hän tulee siis meille, loikkaa keveästi aidan yli meidän pihan puolelle omalta puoleltaan ja on kohta keittiössä.
- Eliina on tullut? hän kysyy äidiltä.
- On, vastaavat äidin silmät hymyillen. (Minä olen huomannut hänen tulonsa ja piiloutunut kamarini oven ja seinän väliin).
Kuulen askelten lähenevän oikopäätä kamarini ovea, jonka takana olen hengittämättä sydän odotuksesta ja ilosta sykkyrässä.
Hämmästynyt katse ympäri huoneen ja - löytö oven takaa.
- Hei, pedagogi! Terve, terve ja onnea kokelaalle!
Hän puristaa kättäni. Hänen silmänsä ja suunsa nauravat.
Ja minä olenkin täynnä onnea, niin täynnä, että pelkään sen liiaksi ilmaisevan sisimpäni.
Kuvitelmani alkavasta kesälomasta on nyt romahtanut kumoon. Tulen ja kuulen, että Erkki ei ole vielä palannut lomalleen. Enempää ei hänestä tiedetä.
Tämä on nyt olevinaan jotakin, viettää päiviä yksin, näkemättä ja kuulematta jälkeäkään hänestä, ajatusteni kohteesta. - Missä hän viipyy? Miksi viipyy? Kukaan ei tiedä, eivät edes hänen vanhempansa.
Eliina heitti aamupuvun yltään ja alkoi pukeutua pyhäpäivää varten.
Taidan sittenkin olla aiheetta synkkä - hän luovaili ajatuksiaan aukaistuaan ikkunan, josta helkähti vastaan pääskyn sunnuntainen aamuvirsi.
Lämmennein mielin hän tunsi jälleen kodin tuoman onnen ja aloitti järjestelyt keittiössä. Kaikkialla, minne katse osui, tapasi tuttua ja rakasta. Nikkelinen kahvikannu, tuo, jota hän pikku tyttönä yksin jäätyään oli kuvitellut nokkahiireksi ja pelännyt - se nökötti nyt niin tuttavallisena omalla paikallaan astiakaapissa. »Isän» ja »äidin» kupit lahja häneltä itseltään viimeisenä keskikouluvuotenaan - olivat kiiltävinä, uutuuden kirkkaina astiakaapin ylimmällä hyllyllä, muistona »kuopukselta», kuten isä sanoi.
Eliina silmäsi vielä kaikkia huoneita. - Ne olivat asianmukaisessa sunnuntaiasussa.
Hän etsi jotakin lukemista. Hymähtäen itsekseen pienen kirjastonsa yksipuolisuutta hän veti esille Commeniuksen »Suuren opetusopin».
Ei tästä nyt juuri ajanvietteeksi ole, mutta joka tapauksessa tulevalle pedagogille terveellistä. Ja sangen ylevää muuten.
Eliina pujotti kirjan kainaloonsa ja meni ulos lukemaan.


(Eliina 1938)