Sairanen, Petter

Tulen valopiiri (romaani): "Liekit kohisevat ja rätisevät tyynessä kesäyössä. Tuuli vie savua joen suuntaan, joki vie vettä järveä kohti, mutta aurinko jättää maailman, eikä siinä ole mitään ylistettävää. Usva järven pinnalla liikkui itään. Unessa tunsin kuinka jokin lämmin kosketti otsaani, se oli lämmin elävän ihmisen lempeä käsi, tunsin sen unessa. Heräsin, avasin silmäni, Narja istui vierelläni ja piti kättään otsallani. Rinne oli aamukasteen kostuttama. Taittuu kesä syksyksi, syksyn väreiksi ja syysmyrskyiksi ja sateiksi sekä kuulaiksi pakkasaamuiksi. Vale-karhu ylittää Suomen ja Norjan välisen rajan aamupäivällä. Vale-peura puolestaan ui kohti pohjoista. Pariisi puolestaan on paskakasoin piiritetty maastokuvio. Kaupungissa on tappion väri. Mutta karhu nukkuu. Eikä kertoja olekaan kertoja."

Tulevaisuuden menneisyys (kuunnelma): "Vasili ja Sergei asuvat Tshernobylin ydinvoimalan kupeessa. Keskustelevat formula-ajoista ja siitä, että luonto on alkanut elpyä. Puut nimittäin kantavat osansa urheasti. Vasilin tyttö kuolee säteilysairauksiin. Rooman klubi käy vieraisilla, samoin Andrei ja Fjodor. Elämä on jotenkin omituista. Kun sataa juuret mätänevät, kun on kuiva juuret kuivuvat."

Tunturiylänkö (kuunnelma): "Kuulen tähän eilisen jälkeen polun nousun ja loppumisen... Kuulen tunturin rinteen ja sen laen, laelta näkymän pohjoiseen, joka puhuu eteemme äkkiä avartuvan maailman; tuntureitten lakeja, päitä, rinteitä ja laaksoja, loputtomiin, tunturipuroja ja järviä... Edessämme seisoo kiven, veden, lumen ja jään palatsi, jonka nimi on Tunturiylänkö."