Uusitalo, Olli-Pekka
Elämäkertatietoa
Palkinnot:
2. sija Möllärimestari 2009 -kilpailun kertomukset ja novellit -sarjassa
2. sija Möllärimestari 2009 -kilpailun kertomukset ja novellit -sarjassa
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Mukana teoksessa:
Reviiri 2000: uuden kirjallisuuden vuosikirja. Toim. Sini Kiuas ja Seppo Lahtinen. Kustannusliike Sammakko, Satakunnan taidetoimikunta ja Varsinais-Suomen taidetoimikunta 2000
Reviiri 2000: uuden kirjallisuuden vuosikirja. Toim. Sini Kiuas ja Seppo Lahtinen. Kustannusliike Sammakko, Satakunnan taidetoimikunta ja Varsinais-Suomen taidetoimikunta 2000
Tekstinäyte
Tuffa
Mää kävele keskel maisemaa, mis mää ole viättäny nii monet lapsuurekesät. Avain o oves, mut hän ei ol sisäl. Mää löyrä häne heiluttamast savvuuvaa laatikkoo seremonia huumaamie mehiläiste keskelt. Kuninkatar o sairastunu ja hän lääkittee sitä. Piikikkäät kultasiivet o häne humisevvaa seurakuntaas. Hän o niitte sukkuu, kumara hahmo, joka sovittaa hauraat askeleensa pitkospuil. Mää kerro hänel, et hänest o tulos isoisoisä. Hän hakkee pullo ja krokilasit. Taskulämmin jallu lämmittää mee miäste syrämmii. Hiljaisuure rikkoo vaa punarinna reviirilaulu. Mää kourase maast hiakkaa ja anna se valluu sormie välist. Kuuluu kahahrus, ko joku kääntää sivvuu. Tummuneit kuivii lehtii varisee maaha. Kesä vihreys pakenee syksy selä taa ja äkkii hautausmaa arpisel ihol onki jo kaivettu hänt varte kuappa. Me lasketaa hänet siihe. Jälkeepäi mää muista siit hetkest vaa lintuje laulu.
Liukumäki
Mää orota alhaal. - Tuu vaa! Kirkkaat silmät kattoo jonnekki kallioil kasvavie puitte taa. Sormet irrottaa ottees. Nytkährys. Vauhti kasvaa. Puut vilahtellee yhä noppeemmi. Mettä jää taa. Tullee uusii mettii. Mää muista häne syntymäs, piäne takapuale, mist pusertu mustat enskakat. Tullee ensmäine koulupäivä. Ensmäine suurelma. Musiikki: sähkökitarat, rummut ja bassot. Teatteriesitykset. Koko elämä mittaset revyyt. Värit, joihi voi sukeltaa. Ovet, jokka täytyy avat. Kirjoje ja salaisuuksie täyttämät huaneet. Labyrintit. Minotaurukset. Jumalattaret. Ojennetut käret. Poispäi kääntyneet päät. Kaupunkit, jokka sortuu ja toiset, jokka nousee raunioist. Mere-elävät. Maattomat ja harhailevat merimiähet. Nokkaas aukovat myrskylinnut. Naiset, joitte tissit riippuu raskain mairost. Paljasjalkaset tyttäret äitiensä helmois. Ja kaike aikaa mää orota hänt käret valmiin, vaik hän o jo lakannu lähestymäst mua, piäni etääntyvä hahmo.
(Liukumäki 2006)
Mää kävele keskel maisemaa, mis mää ole viättäny nii monet lapsuurekesät. Avain o oves, mut hän ei ol sisäl. Mää löyrä häne heiluttamast savvuuvaa laatikkoo seremonia huumaamie mehiläiste keskelt. Kuninkatar o sairastunu ja hän lääkittee sitä. Piikikkäät kultasiivet o häne humisevvaa seurakuntaas. Hän o niitte sukkuu, kumara hahmo, joka sovittaa hauraat askeleensa pitkospuil. Mää kerro hänel, et hänest o tulos isoisoisä. Hän hakkee pullo ja krokilasit. Taskulämmin jallu lämmittää mee miäste syrämmii. Hiljaisuure rikkoo vaa punarinna reviirilaulu. Mää kourase maast hiakkaa ja anna se valluu sormie välist. Kuuluu kahahrus, ko joku kääntää sivvuu. Tummuneit kuivii lehtii varisee maaha. Kesä vihreys pakenee syksy selä taa ja äkkii hautausmaa arpisel ihol onki jo kaivettu hänt varte kuappa. Me lasketaa hänet siihe. Jälkeepäi mää muista siit hetkest vaa lintuje laulu.
Liukumäki
Mää orota alhaal. - Tuu vaa! Kirkkaat silmät kattoo jonnekki kallioil kasvavie puitte taa. Sormet irrottaa ottees. Nytkährys. Vauhti kasvaa. Puut vilahtellee yhä noppeemmi. Mettä jää taa. Tullee uusii mettii. Mää muista häne syntymäs, piäne takapuale, mist pusertu mustat enskakat. Tullee ensmäine koulupäivä. Ensmäine suurelma. Musiikki: sähkökitarat, rummut ja bassot. Teatteriesitykset. Koko elämä mittaset revyyt. Värit, joihi voi sukeltaa. Ovet, jokka täytyy avat. Kirjoje ja salaisuuksie täyttämät huaneet. Labyrintit. Minotaurukset. Jumalattaret. Ojennetut käret. Poispäi kääntyneet päät. Kaupunkit, jokka sortuu ja toiset, jokka nousee raunioist. Mere-elävät. Maattomat ja harhailevat merimiähet. Nokkaas aukovat myrskylinnut. Naiset, joitte tissit riippuu raskain mairost. Paljasjalkaset tyttäret äitiensä helmois. Ja kaike aikaa mää orota hänt käret valmiin, vaik hän o jo lakannu lähestymäst mua, piäni etääntyvä hahmo.
(Liukumäki 2006)