Mitä lukisin seuraavaksi? Kirjastojen Kirjasampo.fi auttaa sinua löytämään kiinnostavat kirjailijat, kirjat ja lukukokemukset.

Virtanen, Kauko-Uolevi

Kuvatiedoston lataaminen
Synnyinaika
Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Maakunta-alue
Teokset
Tyyppi
romaanit
Tyyppi
romaanit
Nimi
Tyyppi
romaanit
Elämäkertatietoa
Heinolasta Lahteen vuonna 1932 muuttanut Virtanen asui siellä vuoteen 1950. Hän on käynyt keskikoulun ja Lahden lyseon (1939-44), tiedotus- ja pikakirjoituskursseja, ranskan, englannin ja ruotsin kielikursseja sekä suorittanut kuvataideopintoja.

Virtanen on työskennellyt toimitusharjoittelijana Etelä-Suomen Sanomissa (1944), toimittajana Lahti-lehdessä (1944-50) sekä toimittajana, toimitussihteerinä, päätoimittajana ja tiedotuspäällikkönä Suomen Autoliiton Moottori-lehdessä, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 1986.
Hänen harrastuksiinsa kuuluvat kuvataiteet ja kirjallisuus.
Kirjoittamista Virtanen kuvaa harrastukseksi ja siten helpoksi tieksi. Päijät-Häme ja päijäthämäläisyys ei heijastu hänen tuotannossaan suurina linjoina, mutta nyansseina kylläkin.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Osallistuminen antologioihin

Putkinotkosta Sydänmaalle: Mikkelin läänin lukemisto/toim. Pentti Ruohonen. Mikkelin läänin maakuntaliitto 1983.
Tekstinäyte
Sunnuntai oli hyvä päivä. Silloin ei tarvinnut vain kuvitella Menuettien tanssia, vaan sai todella nähdä heidän tanssivan kirkkaassa auringonpaisteessa, tosin jo hieman kalvenneessa päivällisauringossa. Silloin herra ja rouva Menuetti olivat aina pynttäytyneet parhaimpiinsa. En muista millaisia heidän parhaimpansa olivat, mutta jotenkin tiesin että parasta se oli. En näet ennättänyt katsoa muuta kuin menon rytmiä ja askelten kepeää nousua lämpimällä jalkakäytävällä. Sora narisi vienosti. Rouva Menuetti tanssi sooloa. Hän oli pieni ja tavattoman lihava nainen, jolla oli vaalea sikkurainen tukka ja punaiset posket kuin talviomenat, niin kuin Lyylillä vaikka Lyyli oli tumma. Rouva Menuetti oli aivan kuin pallo, minkä päälle oli pantu toinen pallo, johon oli liimattu Railin kiiltokuvaenkelin naama. Ison pallon alle oli työnnetty kauneimmat naisen jalat, mitä olin nähnyt. Säärten muoto oli virheetön ja nilkka oli kuvanveistäjän arvoinen, niin kuin isäni sanoi. Jalkatyö oli täydellistä. jalat nousivat, laskivat, keinuivat, jännittyivät, laukesivat, liukuivat. Aina hieman äidin pianolla soittaman menuetin tahdin vierestä, mutta johdonmukaisesti vierestä. Pullea ruumis lipui tuon ihmeellisen menotapahtuman yllä täysin tunteettomana ja värähtämättömänä, ilmeisesti hyvän korsetin ansiosta, kuin pallo virranjuoksun pinnalla. Eloa oli vasta ylimmässä pallossa, missä hätääntyneet silmät pyörivät joka suuntaan, täysin epätahdissa...

Uolevi, 1965.