Aho, Hannu

Hannu Ahon esikoisromaania, kustantajan nuortenkirjakilpailussa voittajaksi selviytynyttä Kaukana vihreä meri (1976) -teosta arvostettiin erityisesti sen kielellisistä ansioista ja osuvasta huumorista sekä vahvasta myötäelämisestä ja uskottavuudesta. Esikoisteoksensa jälkeen Hannu Aho julkaisi romaanin Saara (1976), joka oli Ahon läpimurtoteos. "Ahon ajantietoisuus ja tietty helppous ovat nekin nuoren Waltarin tapaisia. Hänen tekstinsä hairaukset kuulunevat tämänkertaiseen ikäkausikirjailijan rooliin. Vaistonvarman ja haltiokkaan kertojan kyvyistä ei kuitenkaan ole epäilystä." (HS 19.10.77, Pekka Tarkka)

Saaraa seuranneet teokset Taivaan mitalla (1979), Pelistä pois (1982) ja Taivaan valuuttaa (novellikokoelma 1990) saivat kiittäviä arviointeja. "Hän on kirjoittanut uuden sukupolven romaanin, joka kasvaa laman, työttömyyden ja elementtitalojen Suomesta ja jonka ihmiset eivät enää tahdo pelata annetuilla säännöillä, vaan asettavat yhteiskunnan käytännön ja teorian vastapainoksi yksilön ja inhimillisyyden." (HS 19.9.79, Pertti Lassila Taivaan mitalla -romaanista)

Romaani Pelistä pois (1982) "on Ahon laajin ja runsain: hänen sanamagiansa tuottaa loistavan taiturillisten jaksojen ohella myös maneerista tehontavoittelua. Saaraa (1977) muistuttavien boheemielämän kuvausten ohessa on kerrontaa terävöittävää parodiaa ja vangitsevaa miljöönkuvausta", toteaa Pekka Tarkka (Suomalaisia nykykirjailijoita, 6. uud. laitos 2000).
Visto (1993) on taiteilijaromaani, jossa elämän epätoivo ja synkkyys kulminoituvat. "Aho luo sanoin mahlaisia visioita, kuolemannäkyjä ja tiloja, joista lukija aistii hajut ja maut. Hänen lauseensa vyöryvät pitkinä ja laveina, ne typistyvät pariksi sanaksi, kuivuvat välillä toteamuksiksi ja paisuvat jälleen valtoimeksi kymeksi. Ja kaikkialla kuuluu rabelaismainen nauru. Visto on romaani, jota lukiessaan oivaltaa, miten lähellä itku ja nauru ovat toisiaan." (AL 16.10.93, Maila-Katriina Tuominen)

Ahon uusimmassa teoksessa Kello 4.17 (1996) on aavisteltavissa uusia näkökulmia. Kirjailija on säilyttänyt niukan kerrontatapansa, mutta lisännyt runollisuutta. "Ihmisten elämänpiirin kiihkeän välinpitämättömänä kriitikkona Aho on aina ollut armoton. Hän sanoo suoraan, tylysti, tarvittaessa läpeensä kyllästyneellä äänellä. Nyt, entistä lakonisempana, hän on entistä tehokkaampi." (Demari 17.10.96, Juhani Ruotsalo)
"Ennen muuta Aho on kielen virtuoosi", kirjoittaa syrjäänvetäytyvästä kirjailijasta Pekka Tarkka (Suomalaisia nykykirjailijoita, 1980).

- Hannu Aho lienee puhdasverisimpiä yhden teeman kirjailijoita, niin viitseliäästi kuin hän on teemaansa koettanut muunnellakin. Peruskysymys on silti ollut kirjasta kirjaan sama: heikon ihmisen minuuden liukeneminen ja kiintyminen vahvempaansa. (HS 12.9.96, Kaija Valkonen)