Olen kirjoitellut koko ikäni; pieniä juttuja pieniin lehtiin, ja elämänmakuisia runoja, pöytälaatikkoon. En ikinä ajatellut 'ryhtyä' kirjailijaksi. Kun keskimmäinen lapseni, Ellen, sairastui vakavasti, pidin joka hoitopäivästä päiväkirjaa ja loppuajasta merkitsin jokaisen päivän tapahtumat muistiin. Yhdeksän vuoden päästä Ellenin kuolemasta aloin kirjoittaa päiväkirjamerkinnät koneella puhtaaksi. Työkaverit halusivat lukea kirjoitelmani ja eräs heistä käski minun lähettää se jollekin kustantajalle. Niin syntyi 'Perhosen lento'. 'Piilossa' syntyi myös vanhan päiväkirjan pohjalta, sekin on siis faktaa fiktiolla väritettynä.
Kirja Perhosen lento toi minulle toistasataa kirjettä ja korttia, enimmäkseen positiivisia, useita saman kohtalon kokeneilta. Tietenkin mukaan mahtuu negatiivistakin palautetta, kirja oli liian ahdistava, raskas. Mutta miten kirjoittaa 9-vuotiaan taistelusta ja menetyksestä kepeästi? Ei se silloin olisi ollut minun kirjani. Perhosen lennosta on tehty ainakin kolme lopputyötä terveydenhoitoalalla ja yksi opinnäyte kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.
Toinen kirjani, Piilossa syntyi myös oikeasta tarinasta, kipeä sekin, ajalta, jolloin raiskauksen uhri kääntyi helposti syylliseksi. Se on ollut erityisesti nuorten naisten mieleen, ainakin saamani posti on ollut heiltä.
Viimeisin kirja Siipirikot kertoo vanhenevan pariskunnan avioliitosta, joka ei olekaan niin sileä kuin ulospäin näyttää.
Kirjoittaminen on hauskaa, vaikka minulla päivittäin pientä, noin tunti päivässä. Vuosia sitten autokolarissa loukkaantunut niskani ei anna enempään mahdollisuutta. Vapaa-ajan puutetta ei silti ole; ulkoilen, luen ja kesäisin hoidan kukkiani Koskenkylässä. (Tammikuu 2006)
Tässä iässä, kun työura on takana, ja lapset ovat muuttaneet pois kotoa, tärkeimmäksi asiaksi nousee toive, että terveys säilyisi, ja että lapsilla ja lastenlapsilla elämä olisi lempeämpi kuin itselläni on ollut. Odotan innolla kesäaamuja, kun lintujen laulu tervehtii ulko-ovella. Istun ruusupensaitten vieressä olevaan keinuun jonkin hyvän kirjan ja kahvikupposen kanssa. Tai, jos ei ole varalla utta lukematonta kirjaa, otan hyllystäni mielikirjani Väinö Linnan Täällä Pohjan Tähden Alla ja luen sen taas. Vaikka niin monia hienoja, palkittuja kirjoja kaupat pullollaan, on kyseinen teos pysynyt top-listani kärjessä. Miettiessäni ykköselokuvaa on minun siinäkin harpattava kauas taaksepäin. Ei ole vielä tullut vastaan elokuvaa, joka olisi vaikuttanut minuun niin suuresti kuin aikoinaan Ben Hur. Ehkä nuori ikäni oli osasyynä sisäiseen ravisteluuni, mutta katson Ben Hurin aina joulun aikaan eikä se ole menettänyt vaikuttavuuttaan ajan kulusta huolimatta.
Lempikirjoja on useita ja luen kaiken, mikä tempaa mukaansa ennen kolmatta sivua, mutta ykköseksi nousee Väinö Linnan Täällä Pohjan Tähden alla.
Motto: Usko unelmiisi, luota itseesi.
