Kuisma, Hanna-Riikka
Kuvatiedoston lataaminen
Photograph information
Kuva: Sami Kokko / Like
Elämäkertatietoa
Hanna-Riikka Kuisma (s. 1978) on porilainen kirjailija, taidekriitikko ja kolumnisti.
Hänen neljäs romaaninsa Viides vuodenaika (2016) oli ehdolla Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kuisman esikoisteos, novellikokoelma Elinkautinen, ilmestyi Liken julkaisemana 2005. Kuisman tekstejä on ollut mukana myös antologioissa, kuten Hullu akka! (Like 2010) ja Novellit 2004 (Gummerus 2004).
Kuisman teokset kartoittavat nyky-yhteiskunnan ja ihmismielen pimeitä puolia. Mustanpuhuvan tiivis tunnelma ja kirurgintarkka kuvaus saavat vastapainoa värikylläisestä visuaalisuudesta ja runollisesta kielestä. Hänen kirjallisina hengenheimolaisinaan on pidetty muun muassa Juha Seppälää, Asko Sahlbergia ja Hanna Marjut Marttilaa.
(Like)
- - -
Kuvataiteilija amk, Lahden ammattikorkeakoulun taideinstituutti 2001.
Kirjoittaa freelancerina monipuolisesti eri lehtiin (taidekritiikit, kolumnit, runot, novellit).
Harrastuksena elokuva, kuvataide ja liikunta.
Hänen neljäs romaaninsa Viides vuodenaika (2016) oli ehdolla Tiiliskivi-kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Kuisman esikoisteos, novellikokoelma Elinkautinen, ilmestyi Liken julkaisemana 2005. Kuisman tekstejä on ollut mukana myös antologioissa, kuten Hullu akka! (Like 2010) ja Novellit 2004 (Gummerus 2004).
Kuisman teokset kartoittavat nyky-yhteiskunnan ja ihmismielen pimeitä puolia. Mustanpuhuvan tiivis tunnelma ja kirurgintarkka kuvaus saavat vastapainoa värikylläisestä visuaalisuudesta ja runollisesta kielestä. Hänen kirjallisina hengenheimolaisinaan on pidetty muun muassa Juha Seppälää, Asko Sahlbergia ja Hanna Marjut Marttilaa.
(Like)
- - -
Kuvataiteilija amk, Lahden ammattikorkeakoulun taideinstituutti 2001.
Kirjoittaa freelancerina monipuolisesti eri lehtiin (taidekritiikit, kolumnit, runot, novellit).
Harrastuksena elokuva, kuvataide ja liikunta.
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Teokset:
Elinkautinen (Like 2005)
Käärmeenpesä (WSOY 2007)
Sydänvarjo (Like 2011)
Valkoinen valo (Like 2013)
Viides vuodenaika (Like 2016)
Kerrostalo (Like 2019)
Syyllinen (Like 2021)
Artikkeli:
Kolme sisartani. Proosallinen artikkeli naiskirjailijoista Virginia Woolf, Sylvia Plath ja Anne Sexton. Kaltio 2006: 3
Elinkautinen (Like 2005)
Käärmeenpesä (WSOY 2007)
Sydänvarjo (Like 2011)
Valkoinen valo (Like 2013)
Viides vuodenaika (Like 2016)
Kerrostalo (Like 2019)
Syyllinen (Like 2021)
Artikkeli:
Kolme sisartani. Proosallinen artikkeli naiskirjailijoista Virginia Woolf, Sylvia Plath ja Anne Sexton. Kaltio 2006: 3
Tekstinäyte
Veera istuu vessanpöntöllä lukitun oven takana, kuulee hiljaista puhetta ja kahvinkeittimen porinaa keittiöstä, ei saa sanoista selvää, ei edes yritä. Hän on uponnut kaivon pohjalle kaikki aistit turtuneina, Ristin Johanneksen pimeä yö ilman toiveita kirkastumisesta. Aivan sama oliko se totta joskus. Ei se ollut.
Kerran keskellä kuumaa heinäkuuta Veera haistoi naapuritalossa palaneiden ruumiiden käryn. Se tuntui sieraimissa viikkoja, lihan haju. Miro oli pelkkää eetteriä, silkkaa hehkuvaa luuta, kuumeinen paperia ohuempi jääkerros siinä päällä. Mitä sellaista sinä minussa kosketit, että itken sinua vielä vanhana, syöpäisenä, kuivuneenakin, Veera miettii. Ei mikään kosketus niin pehmeä kuin karhean villapaidan. Olen kaikki nämä vuodet kantanut sinua sisälläni kuin lasta. Miltä tuntuu olla osa jotain ihmistä jota tuskin edes ajattelet?
Pahinta on, että se olisi voinut olla totta. Se voisi olla, eikä kuitenkaan. Ei milloinkaan.
Tristan ja Isolde, Sid ja Nancy, Cathy ja Heatcliff, Desdemona ja Othello, Carmen ja Don Jose, Abelard ja Heloise, Medeia ja lason, Rhett ja Scarlett, Jeesus ja Maria Magdaleena.
Romeo and Juliet, are together in eternity.
Hymy juuri ennen täyttymystä. Avaruus ääriään myöten auki, haave toteutumassa.
Harmaa ilma, taivaalta tippuu vettä. Hän kävelemässä ulos sairaalasta kevein jaloin. Odotus värinänä vatsanpohjassa. Tieto siitä mitä on tapahtumassa pian, ihan pian hän näkee hennon hahmon puistonpenkillä, iänikuinen nuhjuinen puku, piippu huulessa, huopahattu vinossa, kirja kädessä. Heidän katseensa kohtaavat, pilvet väistyvät auringon tieltä, jumalaisen kirkas sateenkaari valaisee kaikki taivaat seitsemänteen saakka, kukat sairaalan pihassa puhkeavat väriloistoon. Kaksi ihmistä, hymyyn avautuva maisema.
- Mä tajusin sittenkin, että rakastan sua.
Ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti.
This is the end. Beautiful friend.
Pian hän saapuu, ihan pian jos odotan vielä hetken. Koskettamaan kurottava käsi, hetki jolloin kaikki on vielä täydellistä, kaikki mahdollista.Veeran sisällä repeää jotain, vessan seinät menevät palasiksi.
Hetki jolloin kaikki on täydellistä. Silloin on parasta tehdä itsemurha.
Koska siitä eteenpäin kaikki on vain alamäkeä. Jättää toinen tulematta tai ei, samantekevää. Rakkaustarina kuolee joka tapauksessa sillä sekunnin sadasosalla, kun huulet koskettavat ensimmäisen kerran toisiaan, kun mennään naimisiin, muutetaan yhteen, aletaan seurustella, herätään aamulla yhdessä.
Tango Pariisissa on viimeinen, koska rakastaja osoittautuu ihmiseksi. Suuret rakkaustarinat ovat suloista narsismia, henkistä masturbointia, valikoituja peilikuvia. Omien unohdettujen ominaisuuksien kuvittelemista muille ihmisille.
Ja silti. Suuret rakkaustarinat ovat kauneinta maailmassa.
Paskat on.
(Käärmeenpesä 2007)
Pahinta on, että se olisi voinut olla totta. Se voisi olla, eikä kuitenkaan. Ei milloinkaan.
Tristan ja Isolde, Sid ja Nancy, Cathy ja Heatcliff, Desdemona ja Othello, Carmen ja Don Jose, Abelard ja Heloise, Medeia ja lason, Rhett ja Scarlett, Jeesus ja Maria Magdaleena.
Romeo and Juliet, are together in eternity.
Hymy juuri ennen täyttymystä. Avaruus ääriään myöten auki, haave toteutumassa.
Harmaa ilma, taivaalta tippuu vettä. Hän kävelemässä ulos sairaalasta kevein jaloin. Odotus värinänä vatsanpohjassa. Tieto siitä mitä on tapahtumassa pian, ihan pian hän näkee hennon hahmon puistonpenkillä, iänikuinen nuhjuinen puku, piippu huulessa, huopahattu vinossa, kirja kädessä. Heidän katseensa kohtaavat, pilvet väistyvät auringon tieltä, jumalaisen kirkas sateenkaari valaisee kaikki taivaat seitsemänteen saakka, kukat sairaalan pihassa puhkeavat väriloistoon. Kaksi ihmistä, hymyyn avautuva maisema.
- Mä tajusin sittenkin, että rakastan sua.
Ja he elivät onnellisena elämänsä loppuun asti.
This is the end. Beautiful friend.
Pian hän saapuu, ihan pian jos odotan vielä hetken. Koskettamaan kurottava käsi, hetki jolloin kaikki on vielä täydellistä, kaikki mahdollista.Veeran sisällä repeää jotain, vessan seinät menevät palasiksi.
Hetki jolloin kaikki on täydellistä. Silloin on parasta tehdä itsemurha.
Koska siitä eteenpäin kaikki on vain alamäkeä. Jättää toinen tulematta tai ei, samantekevää. Rakkaustarina kuolee joka tapauksessa sillä sekunnin sadasosalla, kun huulet koskettavat ensimmäisen kerran toisiaan, kun mennään naimisiin, muutetaan yhteen, aletaan seurustella, herätään aamulla yhdessä.
Tango Pariisissa on viimeinen, koska rakastaja osoittautuu ihmiseksi. Suuret rakkaustarinat ovat suloista narsismia, henkistä masturbointia, valikoituja peilikuvia. Omien unohdettujen ominaisuuksien kuvittelemista muille ihmisille.
Ja silti. Suuret rakkaustarinat ovat kauneinta maailmassa.
Paskat on.
(Käärmeenpesä 2007)
Videot
Lähteitä ja viittauksia