Virvatuli, Annikki
Elämäkertatietoa
Annikki Virvatuli meni 1922 naimisiin Peeter Kaikin kanssa ja muutti Viroon.
Annikki Virvatuli on aikuisillekin kirjoittanut nuorisokirjailija. Hän on katsomukseltaan isänmaallinen ja suomenmielinen, ja hän omaksui aatteellisen intonsa Jyväskylän opettajaseminaarissa. Virvatuli kannustaa kaunokirjallisissa teoksissaan hiljattain itsenäistyneen Suomen asukkaita sivistykseen ja kansalliseen eheytystyöhön.
Kun nuorisokirjoista oli puutetta, Virvatuli alkoi kehittää alaa. Hänen opettavaiset ja ihanteelliset nuorisoromaaninsa kuvaavat ihmistä vastuullisena olentona, jonka tulee auttaa toisia. Virvatulen teoksissa on mielikuvitusta, jännitystä ja vauhtia - henkilökuvaus, kerronta ja juonen kuljettelu ovat taitavia. Tapahtumapaikkoina ovat myös Jämsänjoki, Päijänne ja muu Keski-Suomi.
Kaarilan tytöt, joka esittää nuoret omina persoonallisuuksinaan, kuvaa heidän kasvuaan itsenäisyyteen ja vastuun kantoon. Paratiisin portilla ja sen jatkoteos Lokki kertovat mm. lähihistorian tapahtumista jännittävästi ja nuorten näkökulmasta. Sisämaan lisäksi liikutaan merellä ja Ahvenanmaalla, ja Lokki kertoo eräässä luvussaan myös ’kapinamuistoja’. Teoksessa Silkkitukka nuoret ovat työn touhussa ja harrastuksissa, joihin kuuluu lukeminenkin. Varastettu polkupyörä on naseva huvinäytelmä, jonka hauskuus perustuu nokkelalle juonelle, sanailulle ja henkilöhahmoille.
Yhteistyökumppaninsa Elsa Heporaudan tavoin Virvatuli arvostaa kansanvalistusta ja nuorisotyötä. Heporaudan toimittamassa lukemistossa Lasten joulu ilmestyi Virvatulen runo ”Enkelin siipi” (1920) ja kirjoitus ”Suomen maakunnat – maantiede-leikki” (1921). Virvatulen lyhytproosateksti ”Unta ja totta”, joka painettiin Suomen Kuvalehdessä 1919, osoittaa hänen jakaneen Heporaudan käsityksen sisällissodasta. Virvatuli kirjoittaa, että julmuuksien syynä on kummallakin puolella rakkauden puute. Teksti poikkeaa tasapuolisuudessaan monista muista Suomen Kuvalehdessä tuoreeltaan ilmestyneistä valkoisten artikkeleista ja novelleista.
Katriina Kajannes
Annikki Virvatuli on aikuisillekin kirjoittanut nuorisokirjailija. Hän on katsomukseltaan isänmaallinen ja suomenmielinen, ja hän omaksui aatteellisen intonsa Jyväskylän opettajaseminaarissa. Virvatuli kannustaa kaunokirjallisissa teoksissaan hiljattain itsenäistyneen Suomen asukkaita sivistykseen ja kansalliseen eheytystyöhön.
Kun nuorisokirjoista oli puutetta, Virvatuli alkoi kehittää alaa. Hänen opettavaiset ja ihanteelliset nuorisoromaaninsa kuvaavat ihmistä vastuullisena olentona, jonka tulee auttaa toisia. Virvatulen teoksissa on mielikuvitusta, jännitystä ja vauhtia - henkilökuvaus, kerronta ja juonen kuljettelu ovat taitavia. Tapahtumapaikkoina ovat myös Jämsänjoki, Päijänne ja muu Keski-Suomi.
Kaarilan tytöt, joka esittää nuoret omina persoonallisuuksinaan, kuvaa heidän kasvuaan itsenäisyyteen ja vastuun kantoon. Paratiisin portilla ja sen jatkoteos Lokki kertovat mm. lähihistorian tapahtumista jännittävästi ja nuorten näkökulmasta. Sisämaan lisäksi liikutaan merellä ja Ahvenanmaalla, ja Lokki kertoo eräässä luvussaan myös ’kapinamuistoja’. Teoksessa Silkkitukka nuoret ovat työn touhussa ja harrastuksissa, joihin kuuluu lukeminenkin. Varastettu polkupyörä on naseva huvinäytelmä, jonka hauskuus perustuu nokkelalle juonelle, sanailulle ja henkilöhahmoille.
Yhteistyökumppaninsa Elsa Heporaudan tavoin Virvatuli arvostaa kansanvalistusta ja nuorisotyötä. Heporaudan toimittamassa lukemistossa Lasten joulu ilmestyi Virvatulen runo ”Enkelin siipi” (1920) ja kirjoitus ”Suomen maakunnat – maantiede-leikki” (1921). Virvatulen lyhytproosateksti ”Unta ja totta”, joka painettiin Suomen Kuvalehdessä 1919, osoittaa hänen jakaneen Heporaudan käsityksen sisällissodasta. Virvatuli kirjoittaa, että julmuuksien syynä on kummallakin puolella rakkauden puute. Teksti poikkeaa tasapuolisuudessaan monista muista Suomen Kuvalehdessä tuoreeltaan ilmestyneistä valkoisten artikkeleista ja novelleista.
Katriina Kajannes
Tekstinäyte
Päijänne! Hämeen ylpeys ja Sisä-Suomen komea kulkutie! Toisinaan avautuu selkä taivaanrantaan hukkuvaksi mereksi, jonka äärillä ui sininen auer ja yllä välkähtelee kalalokin valkoinen rinta, tai kun laiva rantoja sivuaa, rikkoo se milloin salmen kirkkaan pinnan, jossa koivut kuvaistaan katselevat, milloin solahtaa ohi kalliosaaren ja sille pystytettyjen valkeiden merimerkkien.
[Kaarilan tytöt, Karisto 1920, s. 8]
Lähteitä ja viittauksia