Heikkonen, Olli

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

kuva: Markko Taina / Tammi

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Kirjailijan omat sanat

Miten esikoiskirjani on syntynyt

Ensimmäiset Jakutian aurinko -esikoiskokoelmaani päätyneet runot kirjoitin vuoden 1997 syksyllä. Silloin en vielä tiennyt, että tulen kirjoittamaan kokoelman, jonka runot myyttinen Siperia nitoo yhteen. Tosin jo näillä teksteillä oli yhteinen maisema, Venäjän syrjäkylien maisema.

Löysin Siperian sattumalta. Mielessäni oli kuva talvisesta ratapihasta, jolla pakkasen kangistama vaihde kirskahtaa uuteen asentoon ja ääni jää leijailemaan maiseman ylle. Kirskahduksella oli suora äänteellinen yhteys siperialaiseen kaupunkiin nimeltä Irkutsk.

Runoja alkoi kertyä, joskin hitaasti. Ulan Bator (Mongoliassa) ja Krasnojarsk olivat kevättalvella 1998 syntyneiden runojen kaupunkeja. Samoihin aikoihin syntyi myös kirjani takakanteen valikoitunut Jää vääntyy paasiksi rantaan -runo.

Samana keväänä Elävien Runoilijoiden Klubin vuosikirjaan haettiin lehti-ilmoituksella runoja. Lähetin sikermän, mutta vastausta ei kuulunut. Vuoden lopussa onni kuitenkin potkaisi, mutta toiselta taholta. Olin lähettänyt runoja myös Suomen Kulttuurirahaston ja Nuoren Voiman Liiton järjestämään kilpailuun ja sain kuulla, että olin kymmenen palkitun kirjoittajan joukossa. Kirjoittajien runoista koottiin Kivi keskellä toria -antologia, joka julkaistiin helmikuussa 1999. Mielestäni runoni näyttivät kansien välissä paremmilta kuin aiemmin. Sain uutta pontta kirjoittamiseen.

Tässä vaiheessa aloin tutkia karttoja ja raahata kirjastosta lähdeaineistoa. Eniten miellyin kirjaan, jossa oli sivunkokoisia valokuvia Siperian kaupungeista, luonnosta ja - mikä tärkeintä - ihmisistä. Katselin vanhusten uurteisia kasvoja ja lasten tuikkivia silmiä. Halusin nähdä kuvien taakse. Halusin tietää, keitä nuo ihmiset todella olivat ja mitä he ajattelivat.

Olin jo aiemmin tuntenut kiinnostusta itäisiä alkuperäiskansoja kohtaan. Runoissani halusin saada teknologian ja luonnon, kulutusyhteiskunnan ja luonnonkansat kohtaamaan. Halusin myös paljastaa jotakin länsimaisesta nykyihmisestä, vaikka en suoranaisesti siitä kirjoittanutkaan, ja pitää Siperian vain aiheena aiheiden joukossa, joskin runoja yhdistävänä tekijänä.

Keväällä matkustin Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Kassissani oli kirjojen ja vaihtovaatteiden lisäksi kannettava tietokone, jonka levykeasema oli käyttökelvoton. Varasin huoneen Victorija-hotellista kahdeksi viikoksi ja olin valmis aloittamaan. Päivisin kuljeskelin kaupungilla. Hengitin neuvostomenneisyyttä ja pakokaasuista raskasta ilmaa. Tein muistiinpanoja puistoissa, kahviloissa ja hämärissä baareissa. Ajauduin keskusteluihin tuntemattomien ihmisten kanssa. Yöt valvoin huoneessa, jossa oli kylmempää kuin ulkona, ja kokosin muistiinpanoista runoja.

Kesällä pidin taukoa kirjoittamisessa, mutta elokuussa jatkoin intensiivisesti. Kirjoitin runoja lisää ja editoin vanhoja. Lokakuun alkupäivinä käsikirjoitukseni oli valmis, joten lähetin sen Tammeen luettavaksi. Samoihin aikoihin selvisi, että runojani julkaistaisiin ERK:n vuoden 1999 vuosikirjassa. Asiat olivat alkaneet edetä nopeasti, sillä vielä lokakuun aikana sain kutsun vierailla Tammessa, jossa minulle tarjottiin kustannussopimusta.

Käsikirjoitukseni työnimenä oli jo pitkään ollut Jakutian aurinko, mutta en ollut saanut nimirunoa viimeistellyksi. Kun runo viimein valmistui, kokoelma sai lopullisen muotonsa. Jakutian aurinko julkaistiin helmi-maaliskuun vaihteessa vuonna 2000.

(Kirjoitus on julkaistu Tuli & Savu -lehden numerossa 2/2000)

Elämäkertatietoa

Olli Heikkonen on syntynyt Pohjois-Karjalassa, Kontiolahdella vuonna 1965 ja asuu nykyisin Helsingissä. Hänen esikoiskokoelmansa Jakutian aurinko voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuonna 2000. Heikkosen runoja on julkaistu antologioissa ja kirjallisuuslehdissä yhteensä yhdeksällä eri kielellä.

“Ensimmäiset runoni kirjoitin 8-vuotiaana. Varhaisteininä tein biisien sanoituksia. Aikuistuttuani aloin kirjoittaa runoja tavoitteellisemmin. — Nuoruuteni innoittajista haluan mainita Timo K. Mukan. Kun luin hänen teoksiaan, tajusin, että jotakin tällaista minäkin haluaisin kirjoittaa ja että kaunokirjallisuus on hieno asia. Myös Saarikoski on ollut tärkeä vaikuttaja.” (Pispalan kirjastotalon runolauteet, viitattu 4.11.2011)

Lukukeskus

---


kotimaisen kirjallisuuden opiskelija Helsingin yliopistossa

Suomen Kulttuurirahaston runokilpailun palkinto 1999, Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinto vuoden parhaasta esikoisteoksesta Jakutian aurinko 2000; Yleisradion Tanssiva Karhu -runoteoskilpailun finalisti 2000

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Tekstit kokoomateoksissa

Kivi keskellä toria : Suuri runokilpailu 1999. (Toim. Tomi Kontio) Suomen kulttuurirahasto 1999.
Runot sisältyvät esikoiskokoelmaan Jakutian aurinko.

MOTMOT 1999 : Elävien Runoilijoiden Klubin vuosikirja.
Runot sisältyvät esikoiskokoelmaan Jakutian aurinko.

MOTMOT 2000 : Elävien Runoilijoiden Klubin vuosikirja, toim. Olli Heikkonen ja Mikko Rimminen. Sisältää Olli Heikkosen kirjoituksen On niin kova meteli, että on vaikea olla hiljaa, joka käsittelee mm. nyky-yhteiskunnan luomia mediatarpeita.

MOTMOT 2003 : Elävien Runoilijoiden Klubin vuosikirja. Artikkeli: Kaksi kuvaa Malá Stranan aukiolta.

Päivistä parhaimmat : runo vuoden jokaiselle päivälle. (Toim. Hannu Mäkelä) Otava 2001

Uusi ääni : uuden runouden antologia (Toim. Eino Santanen, Saila Susiluoto). Otava 2006

Käännös: "Step onto the Train". Ice-Floe - International Poetry of the Far North, Volume VI / 2, 2005. Katkelma kokoelmasta Jakutian aurinko, kääntäjä Sarka Hantula.

Tekstinäyte


Viimein syksy tulee, aika jolloin värit valuvat albumien lehdiltä ja keltainen matto peittelee maan. Viimein soivat kaupungin keuhkot, penkit ja lyhty pylväät tuulessa, roskapöntöt- äitien painajaiset nieluissaan, neulat kuin värttinät. Suonissa virtaavat unelmat, suonissasi, Helsinki, kotiesi kätköissä miljoonat unelmat. Kuljen Korkeavuorenkatua ylös, kun meri nojaa selkääni, kuiskii viestejä hiuksiini, Itämeri, ääniä Uunisaaren takaa, suolasormet kaupungin keuhkoissa, mätämeri, kuolasuu. Kuljen Annakatua ja Isorobaa, kun juottolat tyhjentävät suolensa, ja näen: taas eksyneet pitävät omistaan huolen.//

Keltaisin sormin ja sinisin sydämin käärin aamuista sätkää, Helsinki, sinisen veresi sykkeessä kuljen valtimoa, laskimoa pitkin. Kuljen askelten kauissa tanssivien lyhtyjesi alla. Bulevardia kuljen, sen kiiltävää mattoa, pois peilien pinnoilta. Ja yhä etsin sinua porraskäytävien hämärästä, jähmeiden porttien takaa. Aamuyön lammikoista, roiskuvan pimeän rippeistä heijastuu kuvasi, kuvajainen näyteikkunoiden pinnoilta, kasvot jotka liukuvat alati huomiseen.


(Teoksesta Kuinka maa muuttui musiikiksi, Tammi 2003)


“Minulla on ruohonsyöjän silmät,
ne kavahtavat jokaista kuolemaa.
Aamuisin nuolen kastetta kivien pinnoilta,
haistan pihkan ja männyn kaarnan.
Öisin juoksen halki riitteisen maan
puutarhaan, sinun ikkunasi alle.
Minulla on kohiseva kaula,
musta veri ja uuttera sydän,
hengitys joka sulattaa jään.
Ruohonkorsilta ja raparperinlehdiltä
pyyhin pois kuoleman kalvon.”


(Teoksesta Jäätikön ääri, Tammi 2007)

Lähteitä ja viittauksia

Suomalaisia nykyrunoilijoita. Toim. Siru Kainulainen & Johanna Krappe. BTJ, 2008.