Vuoristo, Sari

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Janne Aaltonen

Synnyinaika

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Teokset

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellikokoelmat

Nimi

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellikokoelmat

Tyyppi

novellit

Tyyppi

novellit

Nimi

Tyyppi

novellit

Tyyppi

romaanit

Nimi

Tyyppi

novellit

Kirjailijan omat sanat

Mistä tarinat tulevat?
Matkustin kesällä 2004 Grönlantiin, puolet matkasta tein laivalla. Seilasimme vuonojen suilta avomerelle ja takaisin, kylästä toiseen. Välillä oli pelkkää autiutta, nimetöntä, kiveä ja kalliota ja jäätä.
Laivan seinällä oli saaren kartta. Kaikki ne pienet kylät nimettyinä, asutus, joka ympäröi saaren rannikkoa. Ja keskellä silmänkantamattomiin valkoista tyhjää jonka keskellä luki mustin kirjaimin: unexplored.
Mistä tarinat syntyvät, mistä niitä tulee?
Sieltä, missä lukee tuntematon, tutkimaton, ei vielä koettu.
Sieltä, minne on fyysisesti mahdoton päästä.
Täytyy kuvitella. Keksiä, täyttää osin muttei koskaan ääriä myöten

Elämäkertatietoa

vanhemmat: professori, emeritus Kai-Veikko Vuoristo ja Kaija Vuoristo

kirjoittanut nuortennovelleja sekä tehnyt henkilöhaastatteluja ja matkajuttuja aikakauslehtiin, tehnyt freelancerina editointitöitä Helmi Kustannukselle

opinnot:
ylioppilas 1983, hum.yo luovan kirjoittamisen kurssi Kriittisessä Korkeakoulussa 1990-1991, teatteritiedettä avoimessa korkeakoulussa, teatteritiedettä ja uskontotiedettä Helsingin yliopistossa vuosina 1991-2000

palkinnot:
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokas 1998
Runeberg-palkintoehdokas 1998

harrastukset:
puuveneen rassaaminen ja veneily, koiran kanssa kuljeskelu, ompelu ja vaatteiden suunnittelu, uiminen, kokkaaminen

Makuasioita:

Makuasioita eli niitä asioita, jotka ovat tehneet vaikutuksen ja samalla myös liittyneet jollain tavalla omaan kirjoittamiseeni. Jokaisella kirjallani on oma soundtrack, ilman musiikkia minun olisi täysin mahdotonta kirjoittaa.

Kirjat ja kirjailijat:
John Fowlesin Jumalten naamiot, Ian McEwanilta etenkin varhainen tuotanto, Toni Morrison, Milan Kundera, Raija Siekkisen novellit, Leena Lander Tummien perhosten kodista alkaen, Annika Idströmin Veljeni Sebastian ja Kirjeitä Trinidadiin, Sirkka Turkka, Arundhati Royn Joutavuuksien jumala, Kate Atkinsonin Museon kulisseissa, Peter Hoegin Lumen taju, Margaret Atwood, Annie Proulxin Laivauutisia, Andrew Millerin Kivun mestari, Truman Capoten Aamiainen Tiffanylla, Tennessee Williamsin näytelmät, Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä

Musiikki:
U2, Air, Zbigniew Preisner, Schubertin Tyttö ja kuolema, Arvo Pärt, Arttu Takalon When I Fall, Madredeus, Suzanne Vega, Kaj Chydeniuksen rakkauslaulut, Astor Piazzolla, Eric Satien gymnopediet, Luigi Boccherinin La casa del diavolo, Arnold Schönbergin Verklärte Nacht, Carl Orffin Carmina Burana

Elokuvat:
Kieslowskit (myös varhaiset puolankieliset), Virgin Suicides, The Reflecting Skin, Piano, Aamiainen Tiffanylla (olen ehdottomasti Audrey Hepburn -fani), Huviretki painajaisiin, Kissa kuumalla katolla, Suuri sininen, Viettelysten vaunu, Kerro minulle Zorbas, Hayao Miyazakin animaatiot, Almodovarit, Carlos Sauran Korppi sylissä

Kuvataide:
Paul Klee, Osmo Rauhala, Pablo Picasso, Hugo Simberg

Pidän merestä, matkustamisesta, hyvästä ruuasta ja päivällisistä hyvässä seurassa, laiskoista aamuista, syksystä, valaista, auringonotosta ja laiskottelusta, jäävuorista, kirjoittamisesta silloin kun kaikki sujuu ja silloinkin kun se ei suju, sienestämisestä, metsässä kuljeskelusta koiran kanssa, antoisista keskusteluista, lukemisesta, uteliaisuudesta elämää kohtaan.
Rakastan Jokkea, perheitäni, ystäviäni ja eläimiäni.
Lempipaikkojani maailmalla ovat Kreikan saaristo, Sarfaq Ittuk-niminen laiva, Kandalaman ekohotelli Sri Lankan saarella, Lunni-niminen puuvene missä tahansa merellä.
Inhoan saamattomuutta (etenkin omaani), välinpitämättömyyttä, eläinrääkkäystä, omahyväisyyttä, ennakkoluuloisuutta, tytöttelyä.
Pelottavia asioita ovat hämähäkit, hernekeitto ja kalanmaksaöljy, sekä vain omaan napaan tuijottaminen. En pelkää korkeita paikkoja, mutta näen inhottavia putoamisunia, korkeallakin minulla on oltava jotakin jalkojeni alla.

Tekstinäyte

Sinä talvena minä sain silmälasit ja isä ajoi traktorillaan päin ohikiitävää junaa.
Silmälasien sangat olivat paksut ja läpinäkyvän ruskeat, suuret ja kulmikkaat sillä tavalla kuin kaikki silmälasit silloin olivat. Ei lapsille tehty erityismalleja, eikä oikeastaan muillekaan. Sai valita pyöreiden ja kulmikkaiden välillä. Ja linssien takaiset silmät näyttivät siltä kuin niitä olisi tarkkaillut suurennuslasilla. En edes muista näinkö yhtään paremmin.
Traktori oli oranssinvärinen, melkein uusi mutta kurainen ja kaikki sanoivat, että tuhruinen räntäsää oli syynä törmäykseenkin. Litteitä märkiä hiutaleita satoi monta päivää peräkkäin, bussit liukastelivat ja tuulilasinpyyhkimet raksuttivat taukoamatta. Meidän piti mennä luistelemaan. Muistan kuinka puhuimme siitä, isä ja minä, mutta koko talvi oli sohjoinen ja vasta helmikuun lopulla uusia hokkareita pystyi kokeilemaan. Minä näin siitä unta; peilikirkkaasta jäästä jota terät halkoivat ja kuumasta mehusta jälkeenpäin, sen hiukan imelästä tuoksusta ja sileästä mukista joka oli niin kuuma, ettei siitä voinut pitää kiinni ellei käsissä ollut lapasia.
Kun helmikuun viikkoina satanut vähäinen lumi suli, minä kuljeksin usein yksin kentän laidalla valojen alla. Siinä vaiheessa kenttä oli jo pelkkää hiekkaa, lammikoita oli siellä täällä ja sitten äkkiä huutavia pojannaskaleita ja jalkapalloja ja kuraisia housunpolvia, kevät. Äiti ei ensi alkuun huomannut kysyä missä minä olin ollut, hänellä oli kai liikaa ajattelemista itsessäänkin. Tai ajattelematta olemisessa, jälkeenpäin se on tuntunut oikeammalta vaihtoehdolta. Mutta myöhemmin hän syöksyi kimppuuni lähes hysteerisenä: missä sinä olet ollut tiedätkö sinä paljonko kello on mitä sinusta tulee kun et tee mitään koulusi eteen! Minä suljin huoneeni oven ja otin lasit pois, hieroin silmiäni joita sangat kutittivat. Minua kiusattiin koulussa niiden silmälasien vuoksi. Niin kuin kaikkia niitä, joilla oli huono näkö. Ei ollut Armaneja tai Rodenstock-kehyksiä eikä Nissen-ilo-silmälle-kestohymyä, jonka taakse piiloutua.
Oli minä vain, ja se huone jota ei nyt enää ole, julisteineen ja kirjoineen ja urheilusukkineen, pienoismalleineen ja viireineen, jotka todistivat että me olimme käyneet Kolilla ja Puijon tornissa.


Irti (1998)

Lähteitä ja viittauksia

Kotimaisia nykykertojia 4. Toim. Ismo Loivamaa ja Saara Vesikansa. BTJ, 2005.